Suomen Spanieliliitto ry (SSL)
Fieldspanielin jalostustoimikunta
Jalostuksen toimintaohje 8.10.2011 alkaen.
Jalostustoimikunta antaa kasvattajille pyydettäessä lausuntoja jalostusyhdistelmistä. Lausunnot annetaan PEVISA:n ja jalostuksen toimintaohjeen periaatteiden mukaisesti koirista saadun tiedon perusteella. Hyväksyntä voi olla ehdollinen. Jalostustoimikunta voi antaa myös perustellusta syystä suosituksen jalostusyhdistelmälle, vaikka se ei täyttäisi kaikilta osin laadittua toimintaohjetta.
Jalostustoimikunta voi tehdä käytettävissään olevan tiedon perusteella myös kielteisen päätöksen, vaikka toimintaohjeen kohdat täyttyisivät. Tällöin kielteinen päätös on perusteltava.
Jalostustiedustelut yhdistelmistä tulee toimittaa kirjallisena postitse tai sähköpostitse jalostustoimikunnalle hyvissä ajoin, viimeistään kahta viikkoa ennen aiottua astutusta.
Koira, jonka todetaan periyttävän jotain sairautta, tulee poistaa jalostuksesta. Jalostustoimikunta pyytää ottamaan myös huomioon yhdistelmiä suunniteltaessa, että ilmiasultaan terveet koirat saattavat olla perinnöllisten sairauksien kantajia.
Jalostustoimikunta voi pyytää lisäselvityksiä uroksen tai nartun omistajalta/haltijalta.
SKL:n yleinen suositus on, että yhdenkään koiran jälkeläismäärän ei pitäisi olla yli 5 % rodun populaatiossa 5 vuoden jaksolla syntyneistä pennuista. Roduissa, joissa viiden viimeisen vuoden yhteenlaskettu rekisteröintimäärä on alle 250, tulisi yhdellä koiralla olla elinaikanaan enintään 2-3 pentuetta tai vaihtoehtoisesti 15-20 pentua.
Jalostukseen suositellaan käytettäväksi yhdistelmiä, joissa yksittäinen koira ei ensimmäisen kolmen sukupolven aikana esiinny sukutaulussa useammin kuin kerran (sukukatokerroin =100 %) ja joissa neljän sukukatokerroin on yli 90 %.