Roger Hall-Jonesin kirjoittama fieldspanielin historia

Fieldspanieli

Roger Hall Jones

 

 

Omistettu  Äidille ja isälle; Mrs A M Jones MBE’:lle ja Mr Frank Hall Jonesille
joiden kiinnostusta ja tukea ilman en olisi koskaan hankkinut FIELDSPANIELIA
rakastava poikanne Roger Hall Jones

   Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 2

   JOHDANTO.....................................................................................................................................................3

   RODUN HISTORIA..........................................................................................................................................4

   ROTUMÄÄRITELMÄ.....................................................................................................................................15

   MODERNI FIELDSPANIELI STONEHENGE 1878......................................................................................15

   SPANIEL CLUBIN ROTUMÄÄRITELMÄ MUSTALLE FIELDSPANIELILLE N. 1900.............................16

   KIRJAVA FIELDSPANIELI rotumääritelmä eroaa seuraavasti.......................................................17

   FIELDSPANIELIN ROTUMÄÄRITELMÄ.......................................................................................................17

   FIELDSPANIELIYHDISTYS (THE FIELD SPANIEL SOCIETY)..................................................................20

   MUUTAMIA OTTEITA TOIMINTAKERTOMUKSISTA:..............................................................................21

   KÄYTTÖKOKEET..........................................................................................................................................23

   NÄYTTELYT FIELDSPANIELILLE................................................................................................................25

   ESITTÄMINEN JA HUOLENPITO................................................................................................................27

   NÄYTTELYYN VALMISTAUTUMINEN..................................................................................................27

   YLEISIMMÄT- SAIRAUDET.........................................................................................................................29

   SUKUTAULUT...............................................................................................................................................31

   VÄRIEN PERIYTYMINEN..............................................................................................................................32

   käännös & ääriviivapiirrokset alkuperäiskuvituksesta Anne Vanhalakka 1980

 

 Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 3  
 Korostukset  tekstin yhteydessö helpottaa lukemista Henkilön nimi  Kennelin nimi tms nimi   Koiran nimi

 JOHDANTO

Tämä kirja on tarkoitettu antamaan mahdollisimman paljon tietoa, joka saattaa olla arvokasta tai kiinnostavaa rodun nykyaikaiselle seuraajalle; joko kasvattajalle, näytteillepanijalle, fieldien koetoiminnan harrastajalle tai vain innokkaalle pennunomistajalle.

On tarpeetonta painottaa kasvattajia, koska he ovat vastuussa enemmän kuin ketkään muut pelkästään rodun olemassaolon turvaamisesta ja rodun tulevaisuudesta tunnistettavana fieldspanielina.

Paino on historiassa, sekä rodun että Fieldspanieliyhdistyksen historiassa. Olen aina kannattanut John of Salisburyn kuvailevaa sanontaa teoksessaan "Historia Pontificalis" 1100-luvulta: "Se, joka on tietämätön menneisyydestä, kompastuu tulevaisuuteen kuin sokea," Kenen tahansa, joka toivoo kasvattavansa tulevaisuudessa oikeita Fieldspanieleita, täytyy opiskella kaikki menneisyyden virheet, koska "muiden elämät ovat meidän opettajiamme". On ilmeistä, että jalostuksesta huolehtimalla fieldspanielilla on suurempi mahdollisuus saavuttaa lähes täydellisyys kuin monilla muilla roduilla nykyaikana.

Minulla on ollut ajatus tämän kirjan tuottamisesta noin vuodesta 1972 lähtien ja aikaa on kulunut vuoteen 1977 koota se yhteen ja uskaltautua esittämään se teille. Uskon kirjan pitävän paikkansa, mutta olen valmis korjauksiin missä tahansa yksityiskohdassa. Itse asiassa kaikki kommentit tai lisäinformaatio lukijoilta ovat tervetulleita. Kuvat eivät ole rotumääritelmän mukaisia, kuten olisin toivonut nykypäivän koirista, vaikkakin on ollut mahdollista antaa laajempi reportaasi menneen ajan rodun kuvituksesta. Ehkä seuraava painos, jos koskaan painetaan, pystyy korjaamaan tämän puutteen suurentuvien painomahdollisuuksien myötä.

Lopuksi minun täytyy ilmaista arvonantoni kaikille, jotka ovat auttaneet ja kannustaneet minua. Äitini on erityisesti ollut avuksi lukemalla käsikirjoitukset ja tekemällä arvokkaita ehdotuksia. Hän on viettänyt tunteja konekirjoittamalla ja täydentämällä kirjoituksen aukkokohtia. Mrs Grayson on hankkinut arvokasta tietoa ja kannustusta. Toivon todella, että tätä Kirjaa luettaisiin hänen huomattavan "Fieldspanielin sukupuu"-kaavionsa yhteydessä. Tim Paige on viettänyt useita tunteja painamalla ja hoitamalla muut kirjaa koskevat käytännön asiat. Painoksen laatu ja yhdenmukaisuus ovat kunnianosoitus hänen ponnisteluilleen.

Toivon, että kirjan lukeminen Ja sen käyttäminen tietolähteenä antaa jotain kiinnostavaa ja ajanvietettä. Se on tarkoitettu kirjaksi käytännöllisille ihmisille ja toivon, että se voisi olla jotenkin käytännöllisesti hyödyksi.

Torstaina 5. helmikuuta 1977  Roger Hall Jones
The Captains
Castle Morton Malvern 

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 4

RODUN HISTORIA

Monet kirjailijat ovat jäljittäneet spanieleitten historiaa Rooman ajoista lähtien aikaan, jolloin painettu materiaali viime vuosisadalta antaa meille paljon enemmän yksityiskohtia ja luotettavia tosiasioita. Tästäkin on paljon arvailua eikä johdata meitä mitenkään nykyisten rotujen kehityksen läpi .
Kuitenkin nykyisellä Kennel Clubin ja ulkomaiden kennelkerhojen vaatimalla puhtaan jalostuksen ajalla ei helppoa arvostaa olosuhteita, jotka vallitsivat viime vuosisadalla. Spanielit oli jaettu maa- ja vesispanieleihin. Maaspanielit olivat yhteisesti tunnettuja kenttäspanieleina ne oli jaettu satunnaisesti Clumber-, Sussex- ja Field - muunnoksiin. Täten vuosisata sitten fieldspanieleihin luettiin mukaan useimpien cocker- ja springerspanieleitten esi-isät, jotka myöhemmin tunnistettiin erillisiksi roduiksi.
Pieniä spanieleita oli kutsuttu cockereiksi paljon aikaisemmin lähtien niiden käytöstä lentokurppien metsästyksessä lehtokurppa = woodcock ja tietenkin termi Springer (hyppääjä, pomppija; tarkoittaa mitä tahansa koiraa, joka karkoittaa lintuparven lentoon olemalla "kenttä"spanieli.

Viime vuosisadalla oli yleinen käytäntö risteyttää spanielimuunnoksia keskenään, kuten sussexia ja fieldiä, ja rekisteröidä jälkeläiset riippuen siitä, kumpaa muunnosta ne enemmän muistuttivat. Tämä käytäntö jatkui vielä tälle vuosisadalle,

Koiranäyttelyissä oli luokkia joillekin muunnoksille, mutta fieldspanieleille oli yleistä tulla jaetuksi 25 naulan .n. 11 kg painorajan mukaan. Ne, jotka alittivat tämän rajan, Kennel Club lopulta tunnisti cockerspanieleiksi. Isommat maksavalkoiset ja mustavalkoiset koirat, jotka oli tunnettu norfolkinspanieleina, tulivat tunnetuksi englanninspringerspanieleina. Pienemmät punavalkoiset koirat tulivat tunnetuiksi walesinspringerspanieleina. Jäljelle jääneet, yleensä yksiväriset koirat säilyttivät nimensä fieldspanielina.

Varhaisin viittaus siihen, mitä me pidämme fieldapanielina tulee "Stonehengeltä". Hän oli Mr J Walsh, "The Field":in ja 1867 julkaistun "The Dogs of The British Islands"-kirjan toimittaja. Hän raportoi, että norfolkinspanieleitten ja sekoittuneiden rotujen joukossa on joitakin mustia, musta ja tan - ja jopa maksanvärisiä koiria. Näitä hän pitää laadultaan ensiluokkaisina spanieleina. Koirat oli kasvattanut edesmennyt Mr Burdett. Tämä Mr Burdett oli ensimmäisten Birminghamin koiranäyttelyiden sihteerinä 1660-luvulla.(? pitäisikö olla 1860) On ilmennyt, että hän hankki koiransa Lutterworthista eräältä Mr Footmanilta, jonka perhe oli kasvattanut niitä monia vuosia. Samassa kirjassa väitetään, että sama tyyppi jokaisessa yksityiskohdassaan oli nähtävissä niinkin aikaisin kuin 1836, ja vaikkakin harvinaista, ne pystyttiin parittamaan. Tämän täytyy viitata meidän fieldspanieleittemme esi-isiin, ja näin saamme raportoitua historiaa 140 vuoden ajalta. Valitettavasti ”Stonehenge" ei anna kuvitusta "norfolkinspanieleista tai joistakin cockereista, joiden muunnokset ja suvut ovat niin lukuisat kuin uhmaisivat meitä.

”Stonehenge" julkaisi kolmannen painoksensa 1878, ja oli ilmeistä, että koiramaailma oli muuttunut paljon noina vuosina. Hän raportoi, että paljon sussexinspanielin ja vesispanielin verta oli tuotu fieldspanieleihin Mr Phineas Bullockin toimesta, joka oli Mr Jonesin kanssa hankkinut useimmat Mr Burdettin koirista tämän äkillisen kuoleman jälkeen.

Mr J Jacobs Newton Abbotista, Devonista, jatkoi risteytystä sussexinspanieleitten kanssa. Hänen taitava jalostustyönsä tuotti suvun, joka oli voittamaton 1880-luvulla. Hän kehitti sen sussexinspanieliuroksesta, valio Batchelorista. Sen kasvattaja oli Dr Spurgin, joka myöhemmin oli vastuussa kirjavista fieldspanieleista. Kuitenkin on huomattava, että tämä sussex-uros ei ollut puhdasrotuinen. Se ei oikein muistuttanut  sussexia eikä sen väri ollut oikea sussex-rodun kultainen maksanväri.

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 5 
Mr Jacobs kertoi tarinansa: "Harkitsin asiaa perinpohjin ja ostin Bullockilta Nigger-nimisen urospennun. Sen jälkeen ostin Mr Sam Langilta kolme Dr Boultonin linjan narttua, nimiltään Smut, Smutty ja Negress. Ajattelin, että luusto voisi parantua risteyttämällä ne sussexin kanssa ja hankin valio Batchelorin Mr Langdalelta yhdessä pitkäpäisen, kullanhohtoisen, maksanvärisen nartun kanssa. Nartun nimi oli Husset, ja se esitti paljon fieldspanielityyppiä. Nämä olivat ainoat spanielit, jotka koskaan ostin, ja perusta kaikille palkinnonsaajilleni. Löydettyäni oman linjani pystyin aina tuottamaan tarkkoja jäljennöksiä. Muistan, kun vein kvartettini - Zulu, Kaffir, Squaw ja Lass o'Devon - ensimmäistä kertaa Birminghamiin. Ne yksinkertaisesti veivät koko potin. Kaffir oli ensimmäinen ja sai pokaalin, Zulu oli toinen urosten luokassa, Squaw ( musta) ensimmäinen narttujen luokassa, Lass o'Devon ensimmäinen Variety (muunnosten) luokassa, Zulu, Kaffir ja Squaw kilpailivat kymmenen guinean joukkuepokaalista ja voittivat. Pian sen jälkeen setterini epäonnekseni tappoi Batchelorin, joten jouduin aloittamaan jalostuksen sen jälkeläisillä."

Mr Jacobsin siteeraama lista voittaneista Newton Abbot-fieldspanieleista on hyvin pitkä ja se osoittaa hänen kennelinsä merkityksen, ei ainoastaan Englannissa vaan myös Amerikassa ja muissa vieraissa maissa.

Mr Jacobs oli yksi Spanielikerhon perustajista, ja tämä kerho oli yksi syistä hänen luopuessaan spanieleista. Hän vastusti sääntöä, jonka mukaan näyttelyssä, jossa oli jaettavana Spanielikerhon erikoispalkintoja, tuomarin piti olla valittu kerhon jäsenten keskuudesta.Tuomareita nousi kuin sieniä sateella ja "variaatioiden helinä" alkoi tosissaan näytteillepanijoiden keskuudessa. Viimeisessä Birminghamin näyttelyssä, johon koskaan otin osaa, Spanielikerhon jäsen, joka ei ollut koskaan elämässäan omistanut tai kasvattanut fieldspanielia, oli määrätty tuomariksi. Juuri ennen arvostelua hänen kuultiin kysyvän mitä eroa on cockerilla ja springerillä! Kun pääsin ulkopuolelle, sanoin pitäväni sitä täydellisenä ilveilynä ja sanoin myyväni kaikki koirani ja luopuvani kasvatustyöstä. Myin Mr Marsdenille kaikki paitsi kaksi narttua, jotka myin Mr Woollandille. Näin loppui minun elämänurani spanielikasvattajana.”

Mr Jacobsia täytyy pitää oman aikansa huomattavimpana kasvattajana. Hänen osuutensa mustan fieldspanielin kehityksessä ei jää jälkeen kenestäkään ja on ilmeistä, että hän vakiinnutti ja kehitti joitakin rodun jaloimmista piirteistä, kuten myöskin myöhemmin mainittavista heikkouksista.

1870-luvulla ei pidetty suositeltavana kasvattaa kirjavia fieldspanieleita, eli maksavalkoisia, mustavalkoisia tai itseasiassa mitä tahansa väriä, joka ei ollut musta tai maksa, jompikumpi tavallisin tan-merkein.

On varmaa, että useita kirjavia pentuja syntyi, muutamia odotettiin lähes jokaiseen pentueeseen. Dr Spurgin, jo puhtaiden värejen menestyksellinen kasvattaja, pysyi uskollisena muille väreille ja sekä kasvatti että asetti näytteille koiriaan. Hänen uroksensa Alonzo oli hyvin tärkeä siitosuros. Se oli CH Fopin isä, joka puolestaan oli Alva Dashin isä. Alva Dashin emä oli Meg. Kirjavan muunnoksen muita tärkeitä kasvattajia olivat Mr J W Robinson (Alva), Mr F E Schofield ja Mr James Farrow. Kirjavat fieldspanielit myötävaikuttivat suuresti monien cockerspanielin värejen luomiseen.
Kirjavat fieldspanielit eivät kuitenkaan koskaan olleet niin suosittuja kuin yksiväriset. Ne näyttivät hankkineen itselleen enemmän kuin yksivärinen muunnos niitä virheitä, jotka toivat paljon kritiikkiä koko rodulle. On selviä todisteita siitä, että kirjavia fieldspanieleita oli risteytetty bassettien kanssa. Itse asiassa sen on taannut Devonin jaarli, joka piti basseteja ja jonka urosten luo fieldspanielikasvattajat lähettivät narttujaan. Ei ole syytä väitellä tästä todistuksesta. Valokuvat fieldspanieleista 1890-luvulta näyttävät todella yhtäläisyyden yleisilmeessä, käyrät etuosat ja heikot selät. Nämä yksityiskohdat ovat selvästi näkyvissä kirjavassa muunnoksessa.
Päinvastoin on olemassa kuvia yksivärisistä koirista, kuten Lord Dunnohoosta, joka huolimatta muutamista valitetuista virheistä näyttää olleen ensiluokkaisesti rakentunut, vaikkakaan ei mukaile modernin fieldspanielin linjoja. 

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 6

Mitä fieldspanielille oli tapahtunut, oli, että oli se oli joutunut mielikuvituksen käsiin. Rodun luonnollinen kauneus teki sen erikoisen viehättäväksi niille, jotka ryhtyivät "parantamaan" sitä. Tulos oli liioittelu, joka pilasi Mr Jacobsin vakiinnuttaman rodun. Kuva Kaffirista voi hyvin olla liioiteltu itsessään niin pitkälle kuin taiteilijan vaikutelma on antanut ulkonäköön käsityksen suuremmasta korkeudesta kuin oli todellisuudessa. Äärimmäisen liioittelun vaikutuksesta tuotettiin koira, jolla oli hyvin pitkä selkä, väärät sääret, painava pää ja ylenmääräinen karvapeite. Kuvaukset olivat kuten "ehdottomasti pisin ja matalin elossa oleva spanieli" tai "suurin luusto ja runsain karvapeite elossa olevista koirista". Tuomareita nähtiin mittaamassa spanieleita rinta rinnan nähdäkseen mikä oli pisin ja matalin. Oli pieni ihme, että muoti lopulta kääntyi näitä koiria vastaa.

Mr Jacobsin seuraaja oli oli Mr Moses Woolland. Siinä missä Mr Jacobs oli saavuttanut mainetta, Mr Woolland seurasi. Hän osti
Mr Jacobsilta Newton Abbot Perfectionin ja muutti sen nimen Bridford Perfectioniksi. 270 guinean hinta on merkitty muistiin. Bridford Perfection oli yhdistelmästä Newton Abbot King - .Newton Abbot Luchess, ja se oli syntynyt 14. helmikuuta 1890. Mr Woolland hankki kaksi koiraa lisää Mr Jacobsilta, kun tämä luopui niistä. Hän otti osaa ainoastaan suurempiin näyttelyihin, mutta kuitenkin voitti useimmat palkinnoista Bridford-koirillaan. Luettelo voittaneista Bridford-koirista ei taaskaan palvelisi mitään tarkoitusta ja olisi liian pitkä mukaan liitettäväksi. Claude Cane piti Bridford Brilliantia yhtenä parhaimmista. "Se oli kauniisti sopusuhtainen rungon pituudeltaan ja raajoiltaan, sillä oli kauniisti talttamainen pää täpötäynnä laatua kuitenkaan menettämättä mitään urosmaisuudestaan, täydellinen turkki, se oli ehdottomasti ensiluokkainen." Mr Woolland Kasvatti monia muita koiria, jotka olivat voitokkaita ostajilleen, kuten Heather Shah. Vaikka Mr Woolland oli voitokas rodulle vaikeana aikana, jäljelle jääneet kuvat Bridford-koirista osoittavat laadukkuutta ilman liioiteltuja virheitä.

Mr Woollandin toiminta rodun parissa loppui 1905, kun hän luopui tästä luultavasti Kensingtonin Boroughissa olevien liiketoimiensa ja kunnallisten velvollisuuksiensa vuoksi. Hän omisti Woollandin tavaratalon Kensingtonissa, ja on muisteltu, että sisäänkäynnin molemmin puolin säilytettiin fieldspanieleita, jotka epäilemättä olivat olleet eläintentäyttäjällä. Vuonna 1905 Mr Woollandin kennelin 12 viimeistä koiraa huutokaupattiin 1500 punnalla.

On vaikeata päättää ketkä muut näytteillepanijat tältä aikakaudelta tulisi mainita. Ajalla 1890-1910 oli paljon näytteillepanijoita ja kasvattajia, ja rekisteröinnit olivat usein yli 300 vuodessa. Ehkäpä olisi mainittava Mr Theo Marples, jonka uros Moonstone sai paljon kiitosta, ja Mr Gray, jonka Lord Dunnohoota Kuvailtiin yhdeksi parhaimmista koskaan nähdyistä mustista koirista, mutta joka kuitenkin kuoli kukoistuksesaan, sekä Mr John Smithin "Coleshill"-, Mr Harringtonin "Trumpington"-, Mr Rousen "Clareholm"-, Mr Ernest Trimblen "Matford"-, Mr J S Budgen "Wardleworth"- ja hr Mortimer-Smithin "Wribbenhall"l-kennel.

Fieldien käyttokokeet on mainittava. Kennel Clubin kokeet muille metsästyskoirille kuin spanieleille olivat jatkuneet 1870-luvulta, mutta spanieleitten kokeet alkoivat vasta 1899, kun oli keksitty menetelmä testata spanielin kaltaista tuhattaituria. Fieldspanieleita ei paljoa huomioitu Korkeimmilla palkinnoilla. Mr Elliot Scottin Besford-fieldit kuten Besford Bustle ja Besford Beauty voittivat joitakin palkintoja. Kuitenkin oli selvää, että samalla kun jotkut vanhemmista kannattajista pitivät fieldspanielia parempana metsästyksessä, ne eivät olleet tarpeeksi nopeita niille, jotka ryhtyivät harrastamaan fieldien käyttökokeita. Niissä pidettiin parempina 20. vuosisadan nopeampia ja tulisempia koiria, mikä käy ilmi cockereissa ja englanninspringerspanieleissa. 

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 7

Ensimmäisen maailmansodan aikoihin rotu kärsi melkoisesta rappeutumisesta. Rekisteröinnit putosivat 286:sta 125:teen 1908-1913. 1915 tämä oli alentunut 37:ään  ja 1917 rekisteröintejä oli vain 15.
Täytyy myöntää, että ongelmat koirien pidossa sota-aikana vaikuttivat tähän suuresti, mutta epäsuosio, joka oli alkanut liioitteluista ja virheistä ennen sotaa, oli todella vastuussa tästä epätoivoisesta alaspäinsuuntauksesta.

Mr C A Phillipsille kuuluu kunnia hänen annettuaan rodulle uutta elinvoimaa. Hän arvosteli Manchesterin näyttelyssä 1916 ja antoi sertifikaatit Wardleworth Marvelille ja Modern Maidille. Molemmat esitti Mr J S Budge Rochdalesta, joka oli kasvattanut ja esittänyt fieldejä kohtuullisella menestyksellä monia vuosia. Hänen koiransa Wardleworth Sultan oli ollut voitokas 1890-luvulla. Wardleworth Marvel ja Modern Maid olivat veli ja sisar, ja erikoista oli se, että ne olivat rakentuneet hyvin " erilaisista linjoista kuin vuosiin voittaneet fieldit. Wardleworth Marvel ja Modern Maid jatkoivat uraansa voittamalla Darlingtonin näyttelyssä. Niiden vaikutus rodulle on dramaattinen sekä taistelumielialan kannalta että niiden vaikutuksen siirryttyä niiden jälkeläisille. Nämä Wardleworth-koirat muodostavat perustan
Mr Jonesin "Darland"-kennelille, Mr Mortimer-Smithin toiselle "Wribbenhall"-kennelille ja Wr Kellandin "Nobel"-kennelille. Siksi ne ovat vaikuttavia kaikkien nykyisten fieldspanieleitten sukutauluissa. Tämä melkoinen muutos rodun yhdenmukaisuudessa aikaan sai lähes täysin kiinnostuksen heräämiseen rotua kohtaan 1920-luvulla. Toinen tekijä oli fieldspanieliyhdistyksen perustaminen 1923 ja sen aluksi saama tuki spanielimiehiltä.

Mr Mortimer-Smithin Wribbenhall-kernelillä oli suuri vaikutus rotuun sotien välisenä aikana. Se on vaikutus, joka säilyy nykyaikaan asti.
Kr Mortimer-Smith oli kasvattanut fieldspanieleita ennen ensimmäistä maailmansotaa, Hän oli hankkinut Wribbenhall Jettyn 1911 ja hän palasi rodun pariin sodan jälkeen, kun tyyppi oli vaihtunut.

Hänen ensimmäiset menestyksensä olivat CH Wribbenhall Walter, joka voitti kahdeksan sertifikaatia 1925-27, ja sen pentuesisar
CH Wribbenhall Waitresa, joka voitti neljä sertifikaatia 1925-26. Näiden kahden isä oli Matford Dusk Mr Ernest Trimblen kennelistä ja emä oli Wribbenhall Whisper, jonka isoisä oli Wardleworth Marcus, Wardleworth Marvelin ja Modern Maidin isä. Mr Mortimer-Smithin kuuluisin uros oli CH Wribbenhall Wetbob, joka voitti yhdeksän sertifikaatia vuosina 1933-56, Tämä uros ei ollut ainoastaan suuri voittaja, vaan se näyttää olleen hyvin tärkeällä paikalla kaikkien fieldspanieleitten sukutauluissa. Sen sukutaulu oli yhdistelmä mm. Matford-, Wardleworth-, Fulford- ja Darland-koirista. Seuraamalla taaksepäin minkä tahansa nykyaikaisen fieldspanielin sukutaulua noin seitsemän sukupolvea saattaa tulla esiin sen hämmästyttävän lukuisa ilmaantuminen. CH Wribbenhall Wetbob siitti yhden valiouroksen, CH Wribbenhall Warlockin, joka voitti kolme sertifikaatia 1931-32.

 

 

Mr Mortimer-Smith oli yhtä menestyksekäs narttujensa kanssa. Menestyksellisin oli CH Wriboenhall Waterhen, seitsemän sertifikaatin voittaja vuosina 1931-34, ja myös ikimuistettava CH Wribbenhall Wetbobin emänä. Jo mainitun CH Wribbenhall Waitressin lisäksi
CH Wribbenhall Waterwitch voitti kolme sertifikaatia 1933. Yksi Mr Mortimer-Smithin viimeisimmistä menestyksistä oli CH Wribbenhall Waterwave, joka voitti viisi sertifikaatia juuri ennen toista maailmansotaa.

CH Wribbinhall Whitewash ansaitsee erikoismaininnan, koska se oli ainoa kirjava fieldspanieli, josta oli tullut valio sitten ennen ensimmäistä maailmansotaa. Se oli syntynyt 1928 yhdistelmästä Deemster of Dela - Wribbenhall Workgirl, ja se on varmasti ollut kunnianosoituksensa arvoinen.

Rotu on paljolti kiitollisuuden velassa mr Mortimer-Smithille, koska rodun rappeutuessa numeroina 1920- ja 1930-luvulla hän teki enemmän kuin kukaan muu pitääkseen sen hengissä. Kun Fieldspanieliyhdistys herätettiin eloon 1948, hänet valittiin presidentiksi. 

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 8

Tämän viran hän säilytti kuolemaansa saakka, vuoteen 1953. Hänen kotinsa ja kennelinsä olivat Wribbenhallissa, lähellä Bewdleytä Worcestershiressa. Hän oli kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1934 vuoteen 1945 ja Bewdleyn pormestari 1944-45. Hän oli viljellyt maata alueella vuodesta 1899 lähtien ja voittanut monia palkintoja siipikarjallaan yhtä hyvin kuin koirillaan.

Mr Mortimer-Smithin ensimmäiset koirat olivat olleet vanhaa tyyppiä, ja näyttää siltä, että hän palasi kasvattamaan fieldspanieleita, koska piti uudesta tyypistä. Kuitenkin on ilmeistä, että hän muutti tyyppiä edelleen. Hänen koiransa 1930-luvulta näyttävät suuremmilta ja rakenteeltaan enemmän englanninspringerspanieli-linjaisilta kuin aikaisemmat. 1936 Dog World -lehti pyysi häntä kirjoittamaan artikkelin rodusta, ja siksi hän kääntyi Mr Ernest Trimblen puoleen lainatakseen valokuvia vanhan tyypin koirista, jotta voisi kuvata eroa. Hr Trimble vastasi:

Matford House Alphington Exeter 12. maaliskuuta 1936

Hyvä Mortimer-Smith,

Lähetän kuvat kahdesta fieldspanielista ennen sotaa, mutta jos tarkoituksenne on niitä halutessanne esittää, että niinkutsutut nykyiset fieldspanielit (jos se mitä näin Cruftsissa on selvä esimerkki) ovat parempi kuin ennen sotaa, en voi olla samaa mieltä niiden julkaisemisesta. Mielestäni vanha fieldspanieli oli paljon parempi sekä näyttely- että työskentelyominaisuuksien kannalta katsottuna. Voin muistuttaa mieliin erityisesti yhden, Besford Beautyn, joka voitti 'Open Staken' kaikkia variaatioita vastaan Spanieli-kerhon kokeissa sekä useita ensipalkintoja näyttelyissä.

Pelkään, että olette mennyt yhdestä äärimmäisyydestä toiseen. Epäilemättä meillä oli joitakin liian pitkiä ja liian matalia koiria, mutta ne eivät olleet enemmistö. Jos te olisitte säilyttänyt koiratyypin, jota esititte muutamia vuosia sitten, olisin voinut sanoa, että olette oikeilla linjoilla.

Uskollisesti teidän Ernest Trimble

Näyttää siltä, että artikkelia ei koskaan julkaistu, mikä on sääli. Aina tulee olemaan vastakkaisia näkökantoja, kuten Mr Trimblen ja Mr Mortimer-Smithin. Majuri Harding Coxin näkökanta oli vielä kriittisempi. Hän tiesi rodusta selvästi vähän, mutta ilmaisi itsensä melko voimakkaasti: "Fieldspanieli on kokenut tyrmäyksen ja ottanut täyden luvun. Ne olivat ihania eläimiä, joita on verrattu kurkkuihin, toukkiin ja muihin pitkärunkoisiin ja epäsymmetrisiin niljaisen ja aktiivisen elämän muotoihin. Niillä oli kauniit päät... ja väärät sääret. Niiden selät olivat pitkiä kuin pieni kylä ja niiden rakenne paljasti taaimmaisen kylkiluun ja polven välillä aukon, joka ei olisi häpäissyt

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 9

mäyräkoiraa tai bassetia, varsinkin kirjavalla muunnoksella... 'de mortuis nil nisi bonum' (kuolleista ei saa puhua pahaa). Niinpä 'requiescat in pace' levätkää rauhassa). Jos niiden omistajat olivat tyytyväisiä niihin ja niiden suorituskykyyn, miksi kieltää heiltä sen jälkeen selittelyn mielihyvä."

Kuinka vaikeata ilmaista mielipide, jossa niin monet näkökannat törmäävät toisiinsa. Ehkäpä totuus on se, että molemmat näkökannat ovat oikeita suhteessa erityisiin koiriin tai erityisiin kenneleihin. Valokuvat osoittavat, että majuri Cox on oikeassa, mutta ne näyttävät myös, että Mr Trimble saattaa olla oikeassa ja varmasti joidenkin fieldspanieleitten menestys käyttökokeissa esittää vahvasti perusteluja hänen suosiolleen. Kuten usein, paras totuus löytyy kahden muun välistä.

Toinen vaikutusvaltainen kasvattaja oli Mr R R Kelland Birminghamista. Hänen Noel-fieldspanielinsa olivat jatkuvia voittajia erityisesti 1920-luvulla . Hän voitti paljon uroksellaan Black Prince, joka teki vaikutuksen C A Phillipsiin. Tämä arvosteli sen Kennel Clubin näyttelyssä 1924.
Mr Phillips sanoi : "Black Prince teki erityisesti minuun vaikutuksen. Annoin sille sertifikaatin ja otin sen tuon ajan tyypin malliksi. Sen pää oli erinomaisen hyvä, puhtaasti katkaistu, hienostunut , ja sillä oli oikea spanieli-ilme silmissä ja otsassa. Sen runko oli oikean pituinen hyvin kaartunein kylkiluin, sen kaula oli mukavan pituinen ja sijoittunut hyvin kulmautuneiden lapojen päälle, sen kupeet olivat vahvat ja takaosa hyvin viimeistelty , sillä oli moitteettoman suora etuosa, hyvät käpälät ja kintereet ja se liikkui kauniisti."

Black Prince voitti perättäin kolme sertifikaatia lisää ja tuli valioksi. Mr Kellandin ainoa uros, joka saavutti saman tittelin, oli Nobel Bang. Se voitti viisi sertifikaatia perättäin 1936-37.

Nartuissa Kr Kellandilla oli suuri menestys CH Nobel Black Satin, joka voitti kuusi sertifikaatia välillä 1926-30. Nobel Balistite oli vaikutusvaltainen uros ollen isä Brentnor Beautylle, joka oli CH Wribbenhall Wetbobin isä.
Mr Kelland näytteli hyvin elintärkeää osaa fieldspanieliyhdistyksen muodostamisessa ja kehityksessä. Hän oli sihteeri yhdessä
Mr William Humphreyn kanssa 1924 ja yksin vuodesta 1925 vuoteen 1940. Hänen ansiokseen on luettava ei ainoastaan yhdistyksen koossapitäminen vaan myös innostus Fieldspanieliyhdistyksen käyttökokeisiin ja niiden käynnissä pitämiseen. Tämä jatkui aina 1938 saakka.

Mr Kelland oli aina hyvin halukas edistämään yksiväristen koirien. kaavatusta. Hän ei pitäriyt roan-värisistä ja sanoi niiden aiheuttavan sekaannusta englanninspringerspanieleitten kanssa. Hän oli alituisesti huolestunut tuen puutteesta rodulle ja sihteerinä teki kommenttinsa selviksi monia vuosia perättäin pöytäkirjoissa. Hän otti myös yjhdistyksen rahastonhoitajan viran 1937.

Fieldspanieliyhdistyksen rahastonhoitaja vuodesta 1926 vuoteen 1937 oli Mr Gordon Owen, jonka Woodbell-fieldspanielit vaikuttivat osaltansa lähes yhtä paljon kuin Wribbenhallit näyttelyilmoittautumisiin 1930-luvulla. 1930 Mr Owen oli vastuussa enemmän kuin puolesta ilmoittautuneista Kennel Clubin näyttelyssä ja hän voitti molemmat sertifikaatit Woodbell Brigandilla ja Woodbell Perfectionilla. CH Woodbell Perfection oli hänen menestyksekkäin voittajansa, joka voitti kuusi sertifikaatia. Toinen uros, Woodbell Marquis, -Woodbell Brigandin veli, oli Wribbenhall Waterhenin isä ja siten CH Wribbenhall Wetbobin isoisä.

Säännöllinen näytteillepanija ja kasvattaja muutamia vuosia ennen sotaa oli Mr A A Winfield. Itse asiassa hän on vieläkin mukanamme vaikkakin ilman koiria. Hän toimi tuomarina Birminghamin näyttelyssä 1975. Hänen Fieldwin-kennelinsä suurimmat menestykset olivat kaksi narttua, Fieldwin Topknot ja Lich Dosa, molemmat neljän sertifikaatin voittajia. Mr Winfieldin vaikutus nykyajan sukutauluihin tulee Fieldwin Triggerin myötä, joka oli yhdistelmästä CH Wribbenhall Wetbob - CH Fieldwin Topknot. Fieldwin Trigger oli Rothley Rivalin, Gypsy of Myvodn ja Keepsake of Pentwynin isä, jotka kaikki ovat tärkeitä nykyajan sukutauluissa. 

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 10  

Paljon ollaan velkaa Mr ja Mrs S J Barnettille, jotka asuivat Breconin kreivikunnassa. He kasvattivat ja esittivät fieldspanieleitaan kaikkialla maassa, usein pienimmissä näyttelyissä sekä ennen että jälkeen sodan. Bosleigh of Pentwyn (CH) oli heidän tunnetuin voittajansa, joka voitti neljä sertifikaatia välillä 1937-39. He kasvattivat hyvin tärkeän siitosuroksen, Llanbrynean Barneyn, jonka omisti Miss Morgan. Se voitti myös neljä sertifikaatia samoihin aikoihin. Sen isä oli CH Wribbenhall Wetbob ja emä Icy Kiss, jonka sukutaulu koostui melkoisesti joidenkin käyttöominaisuuksiltaan parhaiden englanninspringerspanieleitten suvuista. Barnettejen kasvattama oli myös Jean of Llandefalle, joka Llanbrynean Barneylla astutettuna tuotti Vandyke of Pentwynin, Pentwyn-kennelin kuuluisin kasvatti oli SH CH Pirouette of Pentwyn, joka myytiin Mr Escott Coxille 1952 ja oli serttiennätyksen haltija aina vuoteen 1974.

Tällä ajanjaksolla ennen sotaa oli saavutettu yhtä paljon kuin aikaisemmallakin periodilla, niin että lista koirista, omistajista ja kasvattajista tulisi arvoonsa nähden suhteettomaksi osoittamaan rodun kehitystä.

Yhdistyksen kokeista ja yhdistyksestä itsestään olisi paljon sanottavaa, mutta ne ovat eri kappaleiden aiheita.

On vaikea kuvitella mikä olisi ollut rodun tulevaisuus, jos ei olisi ollut sotia. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä rotu oli kasvokkain melkoisesti haitallisen kritiikin kanssa ja lukumäärä väheni huomattavasti. Toinen maailmansota syttyi myös lukumäärän vähetessä, vaikkakaan yleinen mielipide ei ollutkaan niin vastainen. Itse asiassa on todiste rodun hyväksymisestä, sen todistaa Mr W Calvert palstalla "Spanielikipinöitä" Our Dogs -lehdessä 10. joulukuuta 1937. "Minua on usein pyydetty keskustelemaan ilmeisimmistä puutteista useissa metsästysspanielimuunnoksissa. Olen tänä vuonna laatinut luettelon piirteistä, joita tuomareiden arvosteluissa tietyissä näyttelyissä pidettiin saavuttamattomina kilpailu-ominaisuuksina... ...Sillä aikaa fieldspanieleitten epätäydellisyydet näyttävät olleen vain hieman häiritseviä, joskin jotkut saavat kielteisiä kommentteja etuosista ja rungoista, mutta mitkään näistä seikoista eivät ole vallitsevia heikkouksia, joita yleinen sopusointu korostaisi. Fieldeihin katsoen minulla on yhteinen asiantunteva mielipide puolueettomista metsämiehistä osan kanssa; meillä on nykyään fieldejä, jotka eivät häviä millekään metsästysspanielimuunnokselle, mitä tulee ihanteen lähestymiseen."

Tämä oli varmasti ylistystä, mutta siitä ei voi erehtyä, että kun rekisteröinnit olivat kahdesti ylittäneet sadan 1920-luvulla, te olivat niinkin alhaiset kuin 26 vuonna 1938.

Rekisteröintiluvut kertovat oman tarinansa. Vuosina 1942- 1943 rekisteröitiin ainoastaan kaksi koiraa, ja itse asiassa koko vuosikymmenellä rekisteröinnit eivät olleet kuin keskimäärin kymmenen vuosittain. Kuinka vähän koiria ja kasvattajia olikaan jäljellä, kun koiranäyttelyt alkoivat jälleen 1940. Fieldspanieliharrastajat eivät kuitenkaan hukanneet aikaa järjestäytyessään. uudelleen. Fieldspanieliyhdistyksen ensimmäinen, jälleenrakentava kokous pidettiin the West of England Ladies Kennel Society'n (Länsi-Englannin Naisten Kennelyhdistys) näyttelyssä 1948. Läsnä oli kymmenen jäsentä. Mr Mortimer-Smith valittiin presidentiksi Mr Barnett puheenjohtajaksi ja Mrs R Grayson (Peggy) sihteeriksi, kun. Mr Kelland ei voinut jatkaa pitempään. Tämä oli joukko, joka johdatti rodun elpymiseen 1950-luvun alussa. Mr W W Gale seurasi Peggy Graysonia ja Mr Pennale Mr Barnettia 1952. Miss P B Heynes tuli presidentiksi Mr Mortimer-Smixhin kuollessa 1953.

Näyttelyihin ilmoittautuneiden lukumäärät 1950-luvuno alussa eivät olleet kovin korkeita, vaan vaihtelivat kymmenestä kolmeenkymmeneen. Yksi parhaista koirista oli Mrs Barnettin Vandyke of Pentwyn, joka voitti useita Rotunsa Paras -palkintoja sekä

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 11

metsästyskoiraryhmän WELKSissä 1948. Vandyke of Pentwyn on viimeinen fieldspanieli, joka on voittanut tämän palkinnon. Se olisi varmasti saavuttanut valionarvon, jos sertifikaateja olisi ollut saatavissa Kennel Clubilta.

Sertifikaatit palautettiin kolmeen näyttelyyn 1951 ja sitten vaihtelivat kahdessa - neljässä näyttelyssä vuosina 1954-1960. Mrs Penhalen Brag of Bableigh oli johdonmukainen voittaja, joka keräsi kahdeksan sertifikaatia 1951-1956. Toinen jatkuvasti voitokas koira oli Mr Jack Tannantin SH CH Sip of Kiondroughad, seitsemän sertifikaatin voittaja. Kipin isä oli Renoir of Westwind, joka oli Mrs Peggy Graysonin voitokas uros, ja Kipin emä oli maksavalkoinen Gypsy of Myvod. Gypsyn isä oli Fieldwin Trigger ja saattaa olla, että tämän nartun verilinjat ovat jättäneet väriainekset perintönä nykypäivälle. Toinen selitys on jalo sekoitus englannin-springerapanielin verta. Mrs Graysonin CH Renoir of Westwind saavutti lopulta kolme sertifikaatiaan, samoin kuin Miss Heynesin SH CH Teffont Lac. Mr Escott Coxin SH CH Pirouette of Pentwyn voitti 12 sertifikaatia ja oli serttiennätyksen haltija viime aikoihin asti. Mr ja Mrs A J Evertonilla oli epäonnea, sillä heidän narttunsa Ronayne Georgina, joka oli Mr Escott Coxin kasvatti, ei saanut kuin kaksi sertifikaatia ennen kuin Kennel Club lopetti niiden myöntämisen vuoden 1960 jälkeen.

Mr Escott Cox liittyi Fieldspanieliyhdistykseen 1952 ja hänen Ronayne-fieldspanielinsa varmistivat paljon rodun tulevaisuutta. Hänestä tuli Fieldspanieli yhdistyksen sihteeri 1954 Mr Galen erotessa virasta. Myöhemmin Mrs Ehverton otti sihteerin toimen. Nämä henkilöt toivat rodun 60-luvulle.

 

Mr ja Mrs Escott Cox, Mr ja Mrs Everton, joiden Ridware-fieldspanielit vaikuttivat osaltansa rodun ylläpitämiseen. Oli myös muutamia muita, erityisesti Miss Phyllis Heynes, joka rakasti koiriaan paljon, mutta ainoastaan mustia, sekä Jack Tannant Rhiwlas-fieldeineen. Miss Heynesin kennelnimi oli Teffont.

Muita kenneleitä ei jäänyt eloon. Sellainen oli Mrs Taylorin Beaucaris-kennel. Viimeksi muistettu oli Beaucaris Beaujason, jonka omisti Mrs Swanson Peaslakesta. Se kuoli 1966, mutta oli Rotunsa Paras Blackpoolissa 1965 tuomarina Mrs V Yates. Mrs Swansonilla oli tapana näyttelyttää Field Marshall of Mittinaa, joka oli syntynyt 29. joulukuuta 1966.

Kun Miss Heynes kuoli 1962, hänen uroksensa SH CH Teffont Lac jäi Wiltshireen, mutta Mrs Everton hankki nartun, Columbina of Teffontin, joka osoittautui korvaamattomaksi taistelussa rotua uhkaavaa lopullista sammumista vastaan.

1950-luvun alun verraten korkeat rekisteröintiluvut ryömivät taas alaspäin ja vuosina 1959-1961 tapahtui yhteensä vain seitsemän rekisteröintiä. 1962 ei rekisteröity yhtään koiraa, eikä sinä vuonna ollut yhtään osaanottajaa Cruftsissakaan, mutta 1963 syntyi ja rekisteröitiin kaksi tärkeää pentuetta. Jack Tannantilla oli seitsemän pennun pentue yhdistelmästä Justice of Rhiwlas - Jillian of Rhiwlas, pentueveli ja -sisar. Minä hankin yhden näistä pennuista, nartun, ensimmäisen fieldspanielini Elmbury Morwena of Rhiwlasin. Se oli pentueesta ainoa, joka jäi eloon. Toisen pentueen kasvattivat Mr ja Mrs Everton, emänä oli risteytetty spanieli Red Imp of Rhiwlas ja isänä Mr Escott Coxin Ronayue Royalist. Nämä olivat ensimmäiset pennut, jotka rekisteröitiin puhtaina fieldeinä ristisiitoksen jälkeen. Pentueessa oli kahdeksan pentua, yksi meni Mr Escott Coxille, Ronayne Regal, ja toinen Mesdames Gordonille Mackenzie-irlanninvesispanielikenneliin ja rekisteröitiin nimellä Gormac Teal. En tiedä mitä tapahtui kuudelle muulle pennulle.

Risteytys erilaisten spanielimuunnosten kesken oli ottanut paikkansa usein, ei ainoastaan viime vuosisadalla vaan myös 1920- ja 1930-luvuilla. Aikaisemmin mainittu Llanbrynean Barneyn emä Icy Kiss oli fieldspanielinartun, Wardleworth Libbyn ja englanninspringerspanieliuroksen, Dismal Desmondin jälkeläinen. Dismal Lesmond oli

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 12

käyttö-fieldiristeytys yhdistelmästä Vim of Irivertrossocks -L'lle Rosebud. Näillä molemmilla on kiinnostavat isät, kaksoisvalio Flint of Avondale ja valio Little Brand. Esimerkiksi Mr Kelland käytti kokeissa Nobel Neonitea englanninspringerinä, vaikka se oli puhdas field-springer-risteytys 1950-luvun lopulla päätettiin taas risteyttää, ei hyvien työkoirien tuottamiseksi, vaan tuoreen veren saamiseksi. Koirien puutteen takia sisäsiitosta oli harrastettu liikaa. Valittu uros oli englanninspringeri, lady Lamben Whaddon Chase Duke, sillä astutettiin SH CH Teffont Lalage, Tästä pentueesta pidettiin Sherelake of Rhiwlas, se astutettiin Justice of Riwlasilla ja syntyi Red Imp of Rhiwlas. Ronayne Royalistilla astutettuna se tuotti ensimmäisen pentueen, joka oli kelvollinen rekisteröitäväksi puhtaana fieldinä. Oli myös toinen samalla lailla jalostettu pentue, mutta siitä ei tiedetä mitään, eikä koiria ole käytetty jalostukseen.

Ei ole mahdollista paeta sitä tosiasiaa, että kaikki nykyiset fieldspanielit polveutuvat suoraan jo mainituista neljästä koirasta: Ronayne Regal ja Gormac Teal, pentueveljet, sekä nartut Columbina o Teffont ja Elmbury Morwena of Rhiwlas Jokaisen sukutaulun jokainen linja johtaa johonkin näistä neljästä koirasta.  (Elmbury Morvena of Rhiwlasin isä ja emä oilvat täyssisaruksia)

Columbina of Teffont astutettiin Ronayne Regalilla 1965 ja uudelleen 1966. Ensimmäisesasä pentueessa oli kuusi pentua, joista Mrs Everton piti kaksi, Ridware Emperorin ja Ridware Empressin. Toisessa pentueessa oli viisi pentua, Mrs Everton piti blue roan -värisen nartun, Ridware Roanan, ja minun äitini Mrs A M Jones MBE hankki mustan nartun, Mittina Ridware Samanthan (myöhemmin muotovalio).

Elmbury Morwena of Rhiwlas astutettiin vain kerran Mrs Evertonin Ridware Emperorilla. Pentuetta yritettiin myös Beaucaris Beaujasonin kanssa, mutta yleisesti ollaan sitä mieltä, eitä Beaujasonin ikä oli hanketta vastaan. Emperorin kanssa syntyi kahdeksan pentua:
SH CH Little Corporal of Mittina, joka voitti kaikki urosten sertifikaatit kun niitä taas jaettiin 1969. Voittamalla vielä yhden 1970 se sai viiden sertin loppusumman. Äiti piti sen narttujen Vanessa of Mittina ja Lise of Mittinan kanssa. Minä pidin nartun, Juno of Elmburyn. Yksi uros meni Miss Swansonille, Fied Marshall of Mittina. Kolme pentua lähti Amerikkaan uudelleen perustamaan rotua sinne: Pilgrim of Mittina ja Flowering May of Mittina Mr Richard Squierille Ohioon ja Brigadier of Mittina Mr Carl Tuttlelle Virginiaan.

Tässä vaiheessa tarvitaan kommentti näyttelyistä 1960-uvun puolessavälissä. Luokittelun järjestävissä näyttelyissä tapahtui lukumääräisesti asteittaista kasvua ja luokittelua myös parannettiin joissakin näyttelyissä. Osanottajamäärät olivat hyvin alhaisia. Vaata 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa voitiin merkitä muistiin yhtään kunnioitettavimpia lukuja. Huomattava koira aikaisemmalla aikakaudella oli oli Mr Escott Coxin Ronayne Royalist. Se oli uros, joka olisi voittanut sertifikaateja, jos niitä olisi ollut saatavissa. Toinen hyvä koira oli Mr ja Mrs Evertonin kasvattama narttu Ridware Annabel, jonka omisti David Everton. Kidware Emperor oli myös johdonmukainen voittaja. Ridware Roana oli hyvin kaunis narttu, tumma blue roan (ainoa kirjava fieldi siihen aikaan), mutta se oli hieman arka, mikä pilasi sen näyttelyuran.

Columbina of Teffontin ainoat jälkeläiset, jotka vaikuttivat rotuun, ovat edellämainitut Ridware Emperor ja SH CH Mittina Ridware Samantha. Emperor siitti pentueen Elmbury Morwena of Rhiwlasille ja myöhemmin SH CH Jillian of Mittinalle. SH CH Mittina Kidware Samantha tuotti arvokkaan seitsemän pennun pentueen Gormac Tealin kanssa I960. Pentueessa oli kuusi narttua ja vain yksi uros, Jonathan of Mittina, jonka me pidimme. Kuudesta nartusta Jeannie of Mittina ja Joanne of Mittina vietiin Amerikkaan; Jeannie Mr Squierille ja Joanne Mr Tuttlelle.

Jillian of Mittina, myöhemmin muotovalio, meni Miss Tessa Whitleylle Wellandiin. Miss Whitleyn isä, Mr J R Whitley, tuli Fieldspanieliyhdistyksen rahastonhoitajaksi 1969.

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 13

CH Judith of Mittina meni Lancashireen Mr W Fouldsille, ja on tunnettu Musbury-irlanninsettereistään. SH Juanita of Mittina meni Yorkshireen Mr ja Mrs Middletonille, jotka ovat erityisesti kuuluisia Rimaelia-cockerspanieleistaan. Jessica of Mittinasta piti tulla työkoira; se meni yhdessä Megan of Mittinan kanssa riistanvartijalle Skotlantiin, mutta tämän piti luopua työstään ja molemmat koirat tulivat takaisin meille. Se oli merkittävä pentue, loppujen lopuksi viisi oli menestyksekästä näyttelykoiraa täällä ja Amerikassa. Jonathan oli melko arka, mutta on todistanut arvonsa siitosuroksena ja Jessica kävi tuskin koskaan näyttelyssä 'viettäen parhaan aikansa Ylämailla.

Megan of Mittina oli yksi Lise of Mittinan ja Field Marshall of Mittinan kymmenestä pennusta. Mark of Mittina meni Mr Fouldsille ja Mallard
Mr & Mrs Middletonille. Mallardia on käytetty siitokseen ja Mavisilla ja Millyllä on ollut pentue. Mavis meni Elmfarmiin Mr ja Mrs Wilsonille. Tämä pentue syntyi 29. joulukuuta 1968, mikä oli pentueen isän ja emän toinen syntymäpäivä.

Viimeiset tällä vuosikymmenellä rekisteröidyt pennut yhdistelmästä Cormac Teal - Juno of Elmbury, minun A-pentueeni. Pentueessa oli kaksi narttua. Sh Ch Anna of Elmbury meni Dayhouse-walesinspringereistään kuuluisille Mr &. Mrs Gordon Robertsille, jotka ovat juuri muuttaneet Botswanaan. Anna oli keskikokoinen, maksanvärinen narttu, joka kehittyi hitaasti, mutta voitti kolme sertikikaatiaan. Toisen nartun, SH CH Alice of Elmburyn, pidin minä. Se oli kookkaampi, musta, jolla oli hieman valkoista rinnassa, ja kuono-osa lähes tarkalleen kuten isällään Gormac Tealilla. Se voitti neljä sertifikaatia. Uroksilla oli sekalaiset kohtalot, jotkut menivät kotikoiriksi eivätkä koskaan käyneet näyttelyissä. Minä pidin CH Adrian of Elmburyn, koska se vaikutti terveeltä ja komealta pennulta. Se sai jonkin verran peruskoulutusta ja oli ensimmäinen fieldi moniin vuosiin, joka voitti Qualifying- (kelpoisuus, sopivuus)sertifikaatin 1970 Show Spaniel Field Day -kokeessa. Se pätevöitettiin ennen kuin se oli voittanut Kolme sertifikaatia, niinpä se ei ollut koskaan muotovalio ja saavutti täyden tittelinsä Cruftsissa 1971. Se oli ensimmäinen, joka voitti Junior Warrantin ja ensimmäinen, joka rikkoi SH CH Pirouette of Pentwynin kahdentoista sertifikaatin ennätyksen ja CH Wribbenhall Wetbobin urosten ennätyksen Sillä on nyt viisitoista serttiä.

CH Adam of Elmbury meni ensin Mr & Mrs Robertsille, mutta Mrs Peggy Grayson hankki sen tullessaan takaisin rodun pariin. Siitä lähtien se on ollut hyvin voitokas ja se on hyvin lähellä Adrianin perässä. Se on myös pätevä kentällä ja kilpaillut usein huomattavalla menestyksellä metsästyskoirille tarkoitetuissa näyttelyissä. Anthony of Elmbury meni Mr ja Mrs Beaumontille, fieldspanieliyhdistyksen tilintarkastajille. Sillä on yksi sertifikaati. Äitini piti blue roan –värisen uroksen, Little Drummer Boy of Mittinan, lempinimeltään Moses, koska se syntyi pellolla.

1969 nähtiin sertifikaatejen tervetullut paluu. Kennel Clubin säännöt edellyttävät, että sertifikaateja jaetaan jos kolmen vuoden ajalla rekisteröintejä on vähintään 21. 1965 kuusi, 1966 nolla, 1967 15 rekisteröintiä antoi juuri 21 ja sertifikaatit myönnettiin Cruftsiin, Welksiin, Birminghamiin (kansallinen) ja Skotlannin kennel Clubin näyttelyyn. Serttien lukumäärä lisääntyi viiteen 1970 merkkinä Euroopan Spanielikongressin vierailusta, säilytettiin viitenä 1971, lisääntyi kuuteen, ja 1972 serttien lukumäärä nousi kahdeksaan johtuen kolmen vuoden rekisteröintilukujen kohoamisesta yli 75:teen, Siitä lähtien lukumäärä on pidetty kahdeksana, mutta vuoden 1978 suunnitelmissa tunnutaan harkitsevan kymmentä ilman rodun Championship-näyttelyä. Tätä voidaan pitää liiallisena. Liian paljon on yhtä paha kuin liian vähän.

Rodun historian tuominen 1970-luvulle on yksi vaikeimmista tehtävistä. Olisi niin helppoa selittää pelkkiä nykyajan tapahtumia ja peittää alleen yksityiskohtaisesti vähäarvoisena pidetty historia ja kasvattajille tarkoitetut vähäiset ohjeet.

Uudet kennelit, jotka ryhtyivät harrastamaan field-spanieleita 1968-69, on jo mainittu. Mr & Mrs Middletonin Rimaelia-kennel on kasvattanut useita pentueita ja yhdessä myös

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu14

Yorkshirestä kotoisin olevan Mrs Robinsonin kanssa he ovat tuoneet fieldspanielia esille kasvattajien keskuudessa ja näyttelyissä kaikkialla pohjoisessa. Mr & Mrs Middleton ovat voittaneet sertifikaateja itse kasvattamillaan Rimaelia Jasonilla ja Ian Middletonin Rimaelia Herleenillä. Heillä on ollut paljon iloa käyttäessään Mallard of Mittinaa näyttelyissä ja suuria menestyksiä heillä on ollut ensimmäisen fieldspanielinsa SH CH Juanita of Mittinan kanssa. Richard Middleton on ollut Fieldspanieliyhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 1970. Heidän ystävällisyytensä ja syvä kiinnostuksensa rotua kohtaan on vaikuttanut rodun edistämiseen.

Jack ja Blodwyn Tannant olivat tervetulleita takaisin rodun pariin muutama vuosi sitten. He ovat nyt tuttuja hahmoja useimmissa näyttelyissä ja myös he ovat harjoittaneet kasvatustyötä. Rhiwlas Rodway Belle voitti heille sertifikaatin Manchesterin näyttelyssä 1974. Tulen aina muistamaan, kuinka menin heitä tapaamaan 1962 ostaakseni ensimmäisen fieldspanielini Elmbury Morwena of Rhiwlasin ("Butter").

Muista kenneleistä, jotka ovat vaikuttaneet rotuun, mainittakoon Mrs Graysonin Westacres-fieldit. Hänen kennelinsä oli aikaisemmin Westwind, mutta oletan, että kennel Clubilla oli jokin syy vastustaa sen jatkuvaa käyttöä. Mr French, riistanvartija Swindonista, auttoi Mrs Graysonia paljon käyttöpuolella. Hän koulutti Mrs Graysonin CH Adam Elmburyn ja myös oman koiransa Mittina Nicholasin ja voitti gualifying-sertifikaatin ja parhaan suorituksen Clumberspanielikerhon taipumuskokeissa. Mrs Linen Leeonvale-kennel samoin kuin Mr & Mrs Gordon Robertsin Dayhouse-kennel ovat kasvattaneet muutamia voittajia. SH CH Dayhouse Barnaby on voittanut viisi sertifikaatia tililleen.

Voisin mainita henkilöitä heille kuuluvine osuuksineen fieldspanielin kehittämisessä, kuten Mr & Mrs Colin Muirhead, Mr & Mrs Watton,
Mr Martin Smith, Mr ja Mrs Peter Chandler ( heillä on SH CH Mittina Little Owl), mutta jottei luettelosta tulisi liian pitkä, joku pitäisi jättää pois ja tämä aiheuttaisi varmasti aiheellisia luokkaantumisia.

Minun täytyy tehdä lisämaininta omasta kennelistämme. Vuoden 1966 pentueen kahta muuta narttua, Vanessa ja Lise of Mittinaa, on molempia käytetty jalostukseen. Vanessalla oli Jonathan of Mittinan kanssa pentue 1971, jossa oli neljä pentua. Huomattavia olivat Mittina Shamus, usein käytetty siitosuros ja SH CH Joylon of Elmbury. Joylon teki itsensä tunnetuksi kolmella sertifikaatillaan, mutta on mielestäni huomattava päänsä takia, joka on sekä pitkä kuono-osaltaan että hieno kallostaan. Lise of Mittinalla oli pentue Joylonin astumana ja tästä syntyi SH CH Mittina Cleo.

Vuonna 1976 Cleo ei ainoastaan rikkonut Pirouetten hallussa ollutta vanhaa ennätystä vaan myös Adrianin uuden 15 sertin ennätyksen. Nykyinen ennätys on siis Cleon nimissä ja sen voittamien sertifikaatien lukumäärä on 19. Cleo on ollut rotunsa paras useita kertoja, mutta ei kuitenkaan ole saanut kunniaa päästä palkinnoille Championship-näyttelyiden ryhmäkilpailuissa kuten. CH Adam of Elmbury, CH Adam of Elmbury tuli toiseksi metsästyskoiraryhmässä Three Counties'in näyttelyssä 1971, tuomarina Mr Bilton.

Keskimääräiset rekisteröinnit 1970-luvulla ovat noin 33 vuodessa ja näyttelyiden osanottajamäärät ovat vakaasti kasvaneet. Useammat näyttelyt ovat olleet halukkaita järjestämään luokituksen rodulle ja yhä parempia luokitteluja on esitetty. Rotu on ollut useita kertoja lähes "puilla paljailla" historiansa aikana. Mielestäni olemme onnekkaita, ei ainoastaan siksi, että voimme jatkaa fieldspanieleitten kasvatusta, vaan myös siksi, että laatu on niin korkea, huomioonottaen se uskomaton määrä sisäsiitosta, jota on harrastettu ja vieläkin harrastetaan vähemmässä määrin. Fieldspanieleitten historia on kertomus kourallisesta kasvattajia, jotka kamppailevat suurissa vaikeuksissa pitääkseen rodun hengissä ja voittavat jokaisen taistelun. Rotu on kehittynyt paljon viimeisten kymmenen vuoden aikana siihen mitä se on tänään, mutta silti tarvitaan kaikkien fieldspanielinomistajien / kasvattajien huolenpitoa ja päättäväisyyttä säilyttää se, mitä

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu15

on saavutettu ja yhä kehittää ja parantaa tilannetta. Tässä leikissä yksinkertaisesti paikallaan seisominen on taaksepäin menoa. Käyttäkää jalostukseen koiria, jotka ovat niin kaukaisia sukulaisia kuin mahdollista. Jos olette epävarma, kysykää neuvoa - se on varmasti ilmaista. Olen sitä mieltä, että mikä tahansa uusi tuoretta verta tuova ristisiitos aiheuttaisi enemmän haittaa kuin hyvää. Meidän tulee jalostaa varovasti kantaa, joka meillä jo on ja lopultakin tehdä parhaamme säilyttääksemme fieldspanielin oikea vaikutelma, tyyppi ja piirteet. Fieldspanieli on niin ihana rotu, että kaikki ponnistelut sen pelastamiseksi uhanneelta sukupuuttoon kuolemiselta ovat vaivan arvoisia. Toivokaamme, että sen nykyinen elinaika kulkisi voimasta vahvuuteen.

 

ROTUMÄÄRITELMÄ

Rotumääritelmä on virallinen kuvaus, joka määrittelee tuomareiden, kasvattajien ja näytteillepanijoiden arvostamat rodun tyypin ja piirteet. Se yrittää maalata sanallisen kuvan ihanteesta. Tietenkin se pettää, mutta ainakin yhdessä kuvien ja vuosien varrella annettujen kommenttejen ja kuvausten kanssa se antaa erittäin hyvän mielikuvan ihanteesta, vaikkemme ehkä koskaan näekään tätä ihannetta neljällä jalalla.

Jakaakseni tämän aiheen perusteellisesti aion esittää täydelliset muodot niistä kolmesta rotumääritelmästä, joita on sovellettu vuosien varrella. Ensiksi Stonehengeltä lainattu kuvaus fieldspanielin piirteistä vuodelta 1878 (vaikkakin sekoitettu cockeriin), sitten Spaniel Clubin rotumääritelmä, joka julkaistiin 1890-luvun lopussa ja oli käytössä 1920-luvulle saakka ja kolmanneksi nykyaikainen rotumääritelmä, joka juontaa juurensa 1920-luvulta. Lopuksi aion lisätä omat kommenttini, ehdotetut korjaukset, jotka Kennel Club on ottanut harkittavaksi ja muutaman ajatuksen näiden tulkitsemisesta.

MODERNI FIELDSPANIELI STONEHENGE 1878

1. PÄÄN tulisi olla pitkä, selvä otsapenger, mutta silti vain vähitellen Kuonosta nouseva , ja niskakyhmy selvästi erottuva. Kuono pitkä ja leveä ilman mitään taipumusta suippouteen, silmät ilmeikkäät, hellät ja lempeät, mutta eivät liian täyteläiset tai vetiset.

2. KORVIEN tulisi olla ;matalalle asettuneet, muodoltaan liuskaiset, ei liian pitkä nahka tai liian runsas karvoitus, jonka tulisi aina olla laineikasta ja ilman kiharoita.

3. KAULAN tulisi olla tarpeeksi pitkä, jotta kuono ylettäisi maahan helposti, vahva ja kaareutunut, tullen hyvin esiin hyvin kulmautuneilta lavoilta.

4. RINTA, SELKÄ ja KYLJET. Rinnan tulisi olla syvä ja ympärysmitaltaan sopiva, selkä ja kyljet lihaksikkaat , liittyen hyvin toisiinsa, hyvin muotoutuneet takaraajat.

5. Spanielin PITUUDEN tulisi olla mieluummin enemmän kuin kaksi kertaa sen säkäkorkeus.

6. RAAJOJEN tulisi olla vahvaluustoiset ja voimakkaat, Kyynärpäät ei sisään- eikä ulospäin kiertyneet, lihaksikkaat, polvet vahvat, mutta eivät kovin paljon kaarevat.

7. KÄPALÄT ovat pyöreät; kissantassut , hyvin karvoitetut varpaiden välistä, ja anturat hyvin paksut.

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 16

8. VÄRI on mieluiten säihkyvän musta, mutta parhaissa suvuissa ilmenee satunnaisesti maksanvärisiä tai punaisia pentuja.

9.KARVAPEITE on sileä, hiukan laineikas, pehmeä ja silkkinen, raajat hapsutettu tai karvoitettu kuten setterillä, samoin myös korvat, silmien välissä ei töyhtöä tai kiharuutta viittaamaan risteytykseen vesispanielin kanssa.

10. HÄNTA on aina typistetty lyhyeksi, se ei saisi olla liian korkealle kiinnittynyt ja hännänkannon tulee olla alaspäin suuntautunut.

11. Spanielin SYMMETRIA on olennaista ja tulisi rangaista sen mukaisesti.

SPANIEL CLUBIN ROTUMÄÄRITELMÄ MUSTALLE FIELDSPANIELILLE n. 1900

PÄÄ - Tulisi olla melko tunnusomainen tälle vakaalle metsästys-koiralle kuten vihikoiralla tai buldogilla, sen omaleimaisuuden ja ilmeenkin tulisi heti antaa vaikutelma korkealuokkaisesta jalostuksesta, luonteikkuudesta ja jaloudesta. Kallo hyvin kehittynyt, niskakyhmy selvästi erottuva, mikä ennen kaikkea antaa luonteenomaisuuden, johon on viitattu, kuono-osa ei liian leveä, pitkä tai kuiva, ei koskaan suippo tai kulmikaS, sivukuva kaartuu vähitellen kirsusta kaulaan, silmien alta kuiva, paksuus tässä antaa karkeutta koko päälle. Kuono-osan pituus sallii hajuhermojen vapaan kehityksen ja täten varmistaa parhaan mahdollisen vainuamiskyvyn.

SILMÄT - Eivät liian täyteläiset, mutta eivät pienet, sisäänpäin vetäytyneet tai ulkonevat, väriltään tumman pähkinän väriset tai melkein mustat, vakavailmeiset ja todistavat epätavallista sävyisyyttä ja vaistoa.

KORVAT - Mahdollisimman alas kiinnittyneet , mikä lisää suuresti hienostuneisuutta ja kauneutta koko päälle, kohtalaisen pitkät ja leveät, kylliksi verhotut kauniilla setterimäisellä karvalla.

KAULA - Hyvin vahva ja lihaksikas, niin että koira kykenee noutamaan riistaa ilman tarpeetonta ponnistelua, ei kuitenkaan liian lyhyt.

RUNKO (koko ja symmetria mukaanlukien) - Pitkä ja hyvin matala, kaartuen vahvaksi lanneosaksi, suora tai hieman kaareva, ei koskaan veltto, paino noin 16-20 kg.

KIRSU - Hyvin kehittynyt avoimin sieraimin, väriltään aina musta

LAVAT JA RINTA - Lavat kaltevat ja vapaat , rinta syvä ja hyvin kehittynyt, mutta ei liian pyöreä ja leveä.

SELKÄ ja KYLJET - Hyvin vahvat ja lihaksikkaat . Tasainen ja pitkä suhteessa koiran korkeuteen.

TAKAOSA - Hyvin voimakas ja lihaksikas, leveä ja kokonaan kehittynyt.

HÄNTÄ - Hyvin asettunut ja matalalla kannettu, jos mahdollista selkäviivan alapuolella, täydellisen suorassa linjassa tai hieman alaspäin suuntautuen, ei koskaan kohotettu selän yläpuolelle ja liikkeessä aina matalalla, kauniisti koristettu silkkimäisellä, laineikkaalla karvalla.

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 17

KÄPÄLÄT ja RAAJAT - Käpälät eivät liian pienet, hyvin suojatut varpaiden välistä pehmeällä karvalla, hyvät vahvat polkuanturat raajat suorat ja suunnattoman suuriluiset, vahvat ja lyhyet, kauniisti karvoitetut sileällä tai laineikkaalla setterimäisellä karvalla. Liian paljon karvoitusta kinnervarren takana ei ole suositeltavaa.

KARVAPEITE - Sileä tai hieman laineikas, ei koskaan kihara. Kyllin tiheä suojaamaan säältä, ei liian lyhyt. Laadultaan silkkimäistä , kiiltävää ja hiuksenhienoa ilman kiharuutta tai karkeutta. Rinnassa, vatsan alla ja raajoissa tulisi olla runsaasti karvaa, mutta ei koskaan liian paljon, ja sen tulee olla oikeanlaatuista , nimittäin setterimäistä. Häntä ja takaosa tulisivat olla samalla tavoin koristellut.

VÄRI - kauttaaltaan sysimusta, kiiltävä ja aito. Hieman valkoista rinnassa ei ole hylkäävä ominaisuus, vaikka onkin virhe,

YLEISVAIKUTELMA - Metsästyskoira , joka on kykenevä oppimaan ja tekemään mitä tahansa kokonsa ja mukautuvaisuutensa rajoissa. Kauneuden ja käyttökelpoisuuden suuri yhdistelmä.

KIRJAVA FIELDSPANIELI rotumääritelmä eroaa seuraavasti

SILMÄT - Kaikissa tapauksissa silmien värin tulee sopia turkin väriin ja merkkeihin. Väri musta ja tan, silmät pähkinänväriset tai ruskeat. Maksa ja tan, silmät mieluummin vaaleammat kuin musta ja tan -värisillä koirilla, mutta sävyltään voimakkaat. Maksanvärisillä koirilla vaalean pähkinän väriset silmät. Mustavalkotan-roaneilla samanlaiset kuin musta ja tan -värisillä.

KIRSU - Väri vaihtelee ollen sopusoinnussa turkin väriin ja merkkeihin. Musta ja tan -värisillä ja mustavalkotan-roan-värisillä koirilla musta kirsu. Maksa ja tan, kirsu tumma maksa. Maksanvärisillä ja maksa ja tan -roaneilla kirsu maksanvärinen.

FIELDSPANIELIN ROTUMÄÄRITELMÄ

YLEISVAIKUTELMA - Sopusuhtainen, jalo, ryhdikäs metsästyskoira; rakentunut toimintaan ja kestävyyteen. Kauneuden ja epätavallisen sävyisyyden yhdistelmä.

PÄÄ JA KALLO - Pään tulisi olla yhtä tunnusomainen kuin buldogilla tai vihikoiralla; sen omaleimaisuuden ja ilmeenkin tulisi heti antaa vaikutelma korkealuokkaisesta jalostuksesta, luonteikkuudesta ja jaloudesta.; kallo hyvin kehittynyt, selvästi erottuva niskakyhmy antaa luonteenomaisuuden, johon on viitattu, kuono-osa ei liian leveä, pitkä tai kuiva, ei myöskään suippo eikä kulmikas, sivukuva kaartuu vähitellen kirsusta kaulaan; silmien alta kuiva, paksuus tässä antaa karkeutta koko päälle. Kuono-osan pituus sallii hajuhermojen vapaan kehityksen ja täten varmistaa parhaan mahdollisen vainuamiskyvyn. Kirsu hyvin kehittynyt avoimin sieraimin.

SILMÄT - Eivät liian täyteläiset, mutta eivät pienet, sisäänpäin vetäytyneet tai ulkonevat; väriltään tumman pähkinän väriset, ruskeat tai melkein mustat, sointuen Koiran väriin. Ilmeeltään vakavat, vilkkuluomi ei näkyvissä.

KORVAT - Kohtalaisen pitkät ja leveät, kyllin verhotut setterimäisellä karvalla, matalalle asettuneet. Niiden tulisi laskeutua viehättävinä poimuina, alareunat kihartuen sisään- ja taaksepäin.

SUU (PURENTA) - Tasainen ja voimakas, ei ylä- eikä alapurenta.

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 18

KAULA - Pitkä, vahva ja lihaksikas, niin että koira kykenee noutamaan riistaa ilman tarpeetonta ponnistelua.

ETUOSA - lapojen tulisi olla pitkät ja kaltevat ja taakse asettuneet, täten antaen suuren liikkuvuuden ja nopeuden. Eturaajojen tulisi olla kohtalaisen pitkät, kauniisti karvoitetut, luut suorat, sileät ja tasaiset. Liian vahva luusto ei ole toivottava.

RUNKO - Tulisi olla kohtalaisen pitkä, kaartuen vahvaksi lanneosaksi, suora tai hieman kaareva, ei koskaan veltto. Rintakehä syvä ja hyvin kehittynyt, mutta ei liian pyöreä tai leveä. Selkä ja kupeet hyvin vahvat ja lihaksikkaat .

TAKAOSA - Vahva ja lihaksikas . Polvien tulisi olla kohtalaisen kaarevat, ei sisään- tai ulospäin kiertyneet.

KÄPÄLÄT - Eivät liian pienet; pyöreät, lyhyttä pehmeää karvaa varpaiden välissä; hyvät vahvat polkuanturat.

HÄNTÄ - Hyvin asettunut ja matalalla kannettu, jos mahdollista selkäviivan alapuolella, suorassa linjassa tai hieman alaspäin suuntautuen, ei koskaan kohotettu selän yläpuolelle ja liikkeessä aina matalalla, kauniisti koristettu silkkimäisellä laineikkaalla karvalla.

KARVAPEITE - Sileä tai hieman laineikas, ei koskaan kihara. Kyllin tiheä suojaamaan säältä, ei liian lyhyt. Laadultaan silkkimäistä, kiiltävää ja hiuksenhienoa ilman kiharuutta tai karkeutta. Rinnassa, vatsan alla ja raajoissa tulisi olla runsaasti karvaa, mutta ei koskaan liian paljon, erikoisesti ei kinnervarsien takana, ja sen tulee olla oikeanlaatuista, nimittäin setterimäistä.

VÄRI - Fieldspanielin tulisi olla yksivärinen koira, nimittäin musta, maksanvärinen, kullanruskea, mahonginpunainen, kimo (roan) tai mikä tahansa näistä väreistä tummanruskein (tan) merkein silmien yläpuolella, poskissa, käpälissä ja kinner-varsissa. Muut värit, kuten mustavalkoinen, maksavalkoinen, puna- tai oranssivalkoinen ovat virheellisiä, vaikkakaan eivät sulje koiraa pois kilpailusta.

PAINO JA KOKO - Paino n. 16-23 kg Säkäkorkeus n. 45 cm

Tiettyjä korjauksia on ollut tekeillä jonkin aikaa. Keskustelua on käyty suun määritelmän lausekkeesta, jota voidaan pitää suhteellisen tuoreena lisäyksenä rotumääritelmään. Fieldspanieliyhdistys on hyväksynyt määritelmään seuraavan lisäyksen: "Saksipurentaa pidetään parempana. n selvää, että ystävämme ulkomailla ja monet tämän maan muiden rotujen harrastajista haluaisivat täsmällisen määritelmän hampaiden lukumäärästä ja sijainnista. Tätä ei vaadita, ei ole koskaan vaadittu, ja mielestäni yksinkertaiset sanat "tasainen ja voimakas ovat riittäviä. Toinen korjaus, jonka Fieldspanieliyhdistys hyväksyi muutama vuosi sitten, liittyy silmien väriin. On selvää, että nykyiseen rotumääritelmään otettiin ainoastaan sanamuoto vanhasta mustan fieldspanielin rotu-määritelmästä kuvattaessa silmien väriä. Aikomus oli yhdistää vanhan määritelmän sanamuoto uuteen niin, että jokainen silmän väri voitiin tarkoin määrittää suhteessa koiran turkin väriin. Tämä oli välttämätöntä, koska huomattavat cockerspanielituomarit testatessaan tietojaan arvostelemalla fieldspanieleita osoittivat kauhua löytäessään vaaleita silmiä maksanvärisiltä koirilta. En ole nähnyt tummasilmäistä maksanväristä koiraa enkä haluakaan nähdä. Silmien väri vaihtelee jossain määrin sointuen turkin väriin, mutta on yleensä, kuten alunperin määriteltiin, pähkinä tai vaalea pähkinä. Kennel Club ei pitänyt sanasta "vaisto" ja ajatteli, että yksinkertainen lause värin sointumisesta turkkiin ja merkkeihin olisi riittävä. Mielestäni täydellinen määritelmä olisi parempi, koska se voitaisiin esittää painettuna niille epävarmoille tuomareille, jotka luulevat voivansa arvostella fieldspanieleita niin kuin ne olisivat suuria cockereita.

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 19

Kommentiksi rotumääritelmään haluaisin esittää yksityiskohtaiset täsmennykset;

PÄÄ - Pää on aina ollut rodun huomattavin yksityiskohta. Kaikki vanhat kirjailijat ovat yhtä mieltä sen lyömättömyydestä ja Claude Cane sanoi :Mustan (field)spanielin yleisilmeen tulisi olla äärimmäisen älykäs, hellä, luotettava ja hyväluonteinen, ja tässä suhteessa tämän spanielin vertaisia ovat vain harvat ja parempia eivät mitkään koirarodut. Rotumääritelmä on tarkka ja vanhat kuvat antavat meille mielikuvan siitä, mitä viime vuosisadan kasvattajat saivat aikaan ja asettivat seurattavaksi. Rotumääritelmä vaatii päähän yhä silloin jalostettua laatua. On selvää, että risteytys enlanninspringerspanielin kanssa useita kertoja on ollut vaikutukseltaan vahingollinen, mikä vaatii huomiota.

1926 Claude Cane oli tuomarina Kennel Clubin näyttelyssä ja ilmaisi pettymyksensä päihin, mutta toivoi, että huolellisella jalostuksella aikaisempi loisto voitaisiin palauttaa. Ei ole epäilystäkään etteikö moderneissa fieldspanieleissa esiintyisi vaikutelmia springerin päästä. Rotumääritelmän kuvaus on hyvin laadittu; niskakyhmy, pitkä ja kuiva, sivukuva kaartuu vähitellen, kuono-osan pituus. Nämä osoittavat selvät piirteet. Leveät, latteat kallot, lyhyet kuonot jne ovat merkkejä ristisiitoksesta ja niitä tulee välttää.

SILMÄT - Silmien värin yksityiskohdista mainitsin jo edellä ja kehottaisin lukijaa tutustumaan siihen uudelleen. Viittaus vilkkuluomeen on uusi ja mitä epätoivottavin ominaisuus tällä rodulla.

KORVAT - Ristisiitoksen vaikutusta on ollut myös korvien lyhentyminen. Korvien ei pitäisi olla kohtuuttoman pitkät, mutta olen nähnyt joitakin liian lyhyitä ja liian korkealle kiinnittyneitä korvia.

SUU - Mainittu edellä.

KAULA - Ei vaadi enempää kommentointia.

ETUOSA - Viittaus lapoihin ei vaadi kommenttia. Vanha rotumääritelmä vaati suunnatonta luustoa ja vahvoja, lyhyitä raajoja. Nykyinen rotumääritelmä on paljon kohtuullisempi ja on nimenomaan jättänyt pois viittauksen suunnattomaan luustoon. Raajojen pituuden tulee olla suhteessa selän pituuteen.

RUNKO - Tässä kohdin tehtiin yksi tarpeellisimmista rotu-määritelmän muutoksista. "Pitkä ja hyvin matala" poistettiin ja muutettiin "kohtalaisen pitkäksi". Kohtalaisen pitkä ei tarkoita lyhyt, ja tarkoitus ei ollut kehittää fieldspanielille samoja mittasuhteita kuin cockerilla tai springerillä. Tarkoitus oli palauttaa liioitteluissa menetetty symmetria. Osa kehitystä on myös syvä rintakehä, joka vaatii kohtalaisen pitkää selkää täydentämään symmetriaa. Oikeat mittasuhteet, kuten vaatimukset rungon ja raajojen pituudesta, ovat tärkeysjärjestyksessä heti fieldspanielin pään jälkeen. Jos rintakehä on syvä, vaihtoehtona on, että koira on sopusuhtainen; jos rinta ei ole syvä tai se on "liian pyöreä ja leveä", silloin yleisen säännön mukaan koira on liian lyhytrunkoinen ja näyttää ylisuurelta cockerilta. Minulla ei ole mitään ylisuuria cockereita vastaan, minä vastustan ainoastaan niiden kutsumista fieldspanieleiksi ja joskus jopa niiden voittoja. En ole nähnyt nykyaikaista fieldspanielia, jonka voisi sanoa olevan liian pitkä tai matala, joten ei ole vaaraa pilata rotua tällä tavoin.

TAKAOSA - Ei kommenttia. KÄPÄLÄT - Ei kommenttia.

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 20

HÄNTÄ - Rotumääritelmässä ei ole mainintaa typistämisestä. Tämä on olennaista käyttökoiralle kuten fieldspanielille . Mielestäni häntiä on typistetty liian lyhyiksi, ja nyt joitakin vuosia oman kennelimme pentujen hännät on typistetty huomattavasti pitemmiksi kuin käytäntö oli. Yleensä hännästä poistetaan kaksi kolmasosaa, mutta minä suosittelisin, että puolet on kaikki mitä todella tarvitaan. Itseasiassa mielestäni pitempirunkoisille koirille olisi vain hyväksi säilyttää mieluummin pitempi kuin lyhempi häntä. Taaskin on kysymys symmetriasta. Täsmällisissä käytännön rajoissa vain yksi kolmasosa täytyy poistaa; tämän todistavat metsästävien englanninspringerspanieleitten hännät. Jos yksi kolmasosa riittää niiltä, täytyy sen olla tarpeeksi näyttelykoirallekin Kuitenkin tällä hetkellä suosittelen puolta.

KARVAPEITE - Kohta, johon on kiinnitettävä huomiota, on turkin laatu, koska se suojaa koiraa kaikilla ilmoilla ja sen noutaessa riistaa vedestä. On myös hyvin tärkeää näyttelyiden näkökulmasta huomata, että käyttökoira menettää turkkinsa hyvin helposti sananjaloissa ja aluskasvillisuudessa. Koskaan ei nähdä pitkäturkkista käyttökoiraa. Meidän tulee suosia koirien kahta käyttötarkoitusta ja näinollen kiinnittää vähemmän huomiota turkin pituuteen. Todella tärkeää on karvapeitteen laatu.

VÄRI Määritelmän tarkoitus on vastustaa englanninspringerin tavoin värittyneitä koiria. Tämä on luonnollista ja käytännöllistä, Fieldspanieleita tulisi jalostaa fieldspanieleina eikä toisluokkaisina englanninspringereinä. Ne poikkeavat toisistaan kokonsa ja rakenteensa puolesta ja jos nämä erot säilytetään, värillä ei oe väliä. Luulen joidenkin toivoneen, että jos fieldspanielit tulisivat enemmän englanninspringereitten kaltaisiksi, ne tulisivat suositummiksi. Tätä en usko. Jollemme kasvata fieldspanieleita sellaisina kuin niiden oletetaan olevan, voimme yhtä hyvin luopua niistä ja kasvattaa englanninspringereitä niiden sijasta. Rodun tulee jäädä henkiin sen omien arvokkaiden ja arvossapidettyjen ansioidensa vuoksi. Sama pätee sussexinspanieliin.

PAINO JA KOKO - Nämä ovat selviä. Olen nähnyt harvoja liian isoja ja vielä harvempia liian pieniä, mutta yleensä koko on tasainen. On merkillistä, että kun joskus fieldspanielinartusta tulee rotunsa paras ja se seisoo ryhmäkilpailussa sussexinspanieli-uroksen rinnalla, kuuluttaja saattaa sekoittaa ne sussexin ollessa isompi kuin fieldi. On hyvin huolestuttavaa , että tällaistakin voi tapahtua.

 

FIELDSPANIELIYHDISTYS (the Field Spaniel Society)

Fieldspanieliyhdistyksen ensimmäisen yleiskokouksen muistiinpanot osoittavat, että yhdistys perustettiin 25 toukokuuta 1923.
En tiedä ketkä olivat hankkeen takana, mutta on ymmärrettävää olettaa, että Mr Reginald Kelland ja Mr Mortimer-Smith olivat osallisina edistämässä yhdistymistä.

Yhdistyksen perustaminen 1923 varmisti huomattavasti rodun elpymistä 1920-luvulla. En väitä sen olleen tärkein tekijä 1948, mutta elpymisen alettua 1920-luvulla yhdistys vaikutti osaltaan sen jatkumisen turvaamiseen. Yhdistyksen onnistui pitää koossa kasvattajat 1930-luvulla, niin vähän kuin heitä olikin. 1948 yhdistys järjesti julkisen keskustelu- ja tutustumistilaisuuden varmistaakseen näin elpymisen 1950-luvulla. Tällä oli samanlainen vaikutus kuin niille, jotka kokoontuivat telttaan WELKSissä 1969.

Vuotuisten fieldspanielikasvattajien ja -näytteillepanijoiden kokousten lisäksi Fieldspanieliyhdistys järjesti käyttökokeita vuodesta 1925 vuoteen 1938, joista on maininta muualla. Aikaisimpina vuosina julkaistiin vuosikirjaa, mutta 1926 jälkeen tämä tuli liian kalliiksi.

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 21

Vielä vaatimattomampaa vuosikirjaa on julkaistu vuodesta 1970. Yhdistys hyväksyy ja julkaisee listaa rodun tuomareista toivoen näin voivansa varmistaa, että vain henkilöt, joilla on perusteellista kokemusta ja tietoa fieldspanieleista, kutsutaan tuomareiksi Championship-tasoisiin näyttelyihin. On kuitenkin hämmästyttävää, että silti jopa suurissa näyttelyissä, kuten Cruftsissa, on joskus tuomarina henkilö, joka on tuntematon rodulle ja jolle rotu on yhtä tuntematon.

Muutamia otteita toimintakertomuksista:

1924. Keskusteltiin värikysymyksestä ja päätettiin yksimielisesti, että yhdistyksen jäsenet yrittävät suosia yksiväristen koirien jalostusta, ja näin pyrkiä tekemään selvä ero fieldin ja springerspanielin välille.

1925. Värikysymyksestä keskusteltiin taas, koska puheenjohtaja osoitti, että fieldspanielina oli merkitty muistiin maksa-valkoinen narttu Harlane Honey, jonka molemmat vanhemmat olivat rekisteröityjä springerspanieleita. Mr Taylor hyväksyi, että fieldspanieiiyhdistyksen jäsenet yrittäisivät suosia yksiväristen koirien jalostusta, jotta tällaista ei pääsisi enää tapahtumaan ja näin pyrkiä tekemään selvä ero fieldspanielin ja englanninspringerin välille.

1926. Mr R R Kelland ehdotti, että kuvalaatta, joka esiintyi 1925 Vuosikirjan viimeisellä sivulla esittäen CH Wribbenhall Waitressia, pitäisi jakaa ilmaislehtenä, koska kokous arveli sen olevan hyvää propagandaa fieldspanielirodulle.

1929. Sihteerin raportti. (2)Jokaisen jäsenen tulisi pyrkiä rohkaisemaan muita kasvattamaan modernin tyyppisiä fieldspanieleita ja myös rekisteröimään kaikki pennut Kennel Clubissa. Rekisteröinnit ovat laskeneet suuresti.

1930. Sihteerin raportti. Hän pahoitteli, että osanotot joihinkin suuriin näyttelyihin, Kuten Crufts, olivat niin vähäiset. Hänestä tuntui, että ellei tämä parane tulevaisuudessa, Kennel Club saattaa pidättää settifikaatit.

1935. Sihteerin raportti. Hän pahoitteli syvästi huomauttaessaan, että yhdistys ei tehnyt edistystä, näyttelyihin ei otettu osaa, mikä merkitsi suunnatonta menetystä yhdistyksen rahastossa, Koska useimmissa tapauksissa yhdistys oli luvannut palkinto-rahat sellaisiin näyttelyihin kuin Birmingham, Cruft ja Kennel Club, ja toisinaan jouduttiin maksamaan niinkin paljon kuin kuusi tai seitsemän puntaa. Hän oli myös hyvin pahoillaan, Koska hänen mielestään fieldspanieli oli jalostettu aivan liian pieneksi. Fieldit eivät olleet rotumääritelmän mukaisia, vaan liian paljon cockerin kaltaisia.
Sihteeri kehotti kaikkia jäseniä jalostamaan fieldspanieleita, jotka olisivat kuten CH Wribbenhall Walter, CH Wribbenhall Waitress, Field King, King's Revival jne. Mitään näistä koirista ei voinut luokitella miksikään muuksi kuin fieldiksi.

1949. Mr Mortimer-Smith sanoi olevansa iloinen nähdessään sekä tyypin että laadun parantuneen viimeisten vuosien aikana.

1950. Mr Penhale ehdotti, että Mr G Mortimer-Smith jatkaisi seuraavanakin vuonna presidenttinä. Miss Heynes kannatti ehdotusta. Mr Mortimer-Smith sanoi vastauksessaan, että yhdistyksen tulisi valita Mrs Barnett tähän tehtävään. Kokouksessa oltiin kuitenkin yhtä mieltä siitä, että vaikka Mrs Barnett olikin pidetty henkilö, Mr Mortimer-Smith oli kasvatustyön isähahmo ja hänen neuvonsa olivat olleet enemmän kuin hyödyllisiä, hänen toivottiin jatkavan presidenttinä. Mr Mortimer-Smithiä pyydettiin ottamaan vastaan elinikäisen kunniapresidentin virka; tämä hyväksyttiin yksimielisesti. Kokous jätti sihteerin huoleksi järjestää palkinnot näyttelyihin, joihin osanottoa saatettiin odottaa.

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 22

1952. Vaikka Birminghamin näyttelytoimikunta oli tarjonnut sertifikaateja, näyttelyn edustaja ei ollut lunastanut niitä ja näin ollen ne menetettiin. Asia ilmaistiin siten, että Birmingham ei ollut luokitellut fieldejä vaikka presidenttimme malja oli niiden hallussa.
(the Wribbenhall Trophy ).

1969. Yksimielisesti päätettiin, että Skotlannin Kennel Clubille lähetetään protesti, koska se kieltäytyi luopumasta myönnetyistä sertifikaateista, jotta ne olisi voitu jakaa sopivammassa näyttelyssä.

1973- Fieldspanieliyhdistys vietti juhlavuottaan. Juhla-tilaisuus pidettiin WELKS'in näyttelyssä Cheltenhamissa, jossa vuotuinen yleiskokous oli pidetty monia vuosia ja päivämääräkin oli lähin mahdollinen yhdistyksen alkuperäiseen perustamispäivämäärään. Niin monet jäsenet olivat avustaneet tarjoilussa, että todellinen juhla-ateria oli asetettu eteemme telttaan, joka oli vuokrattu päivää varten näyttely-alueelta. Fieldspanieleita esittäviä kuvia oli ripustettu teltan seinille. Ainakin 50 ihmistä ellei enemmänkin oli läsnä, ja se oli niin miellyttävä tilaisuus, että tuntui ikävältä odottaa toiset 50 vuotta seuraavaa juhlaa. 1973 lähtien on muodostunut traditioksi vuokrata teltta tuosta näyttelystä vuotuista juhlaa ja yleiskokousta varten.

Yhdistyksen säännöt ovat muuttuneet vuosien aikana, mutta pykälässä 1 mainitut yhdistyksen tavoitteet ovat muistamisen arvoiset päivästä päivään ohjaamaan yhdistystä ja rotua oikeaan suuntaan.

"Tavoitteena on tukea fieldspanielin hyvinvointia, määritellä tarkkaan ja julkaista määritelmä oikeista tyypeistä jne, sekä kannustaa kasvattajia, tuomareita, koiranäyttelytoimikuntia jne hyväksymään tämä tyyppi ainoana hyväksyttävänä ja muuttumattomana rotumääritelmänä, jonka mukaan tulee arvostella ja joka tulee yhdenmukaisesti hyväksyä ainoana määritelmänä oivalliseen kasvatustyöhön sekä palkintojen myöntämiseen fieldspanieleille ja fieldien käyttökokeiden tukemiseen tai muihin yhdistyksen toimikunnan hyväksymiin toimenpiteisiin; tavoitteena on myös käyttää kaikki voimavarat tämän metsästysspanielityypin saaman kiinnostuksen suojelemiseen ja kehittämiseen."

Alla on luettelo yhdistyksen toimihenkilöistä perustamisesta lähtien. Erityisesti huomattavaa on Mr Kellandin toiminta sekä muutamat huomattavat nimet presidentteinä. Nimitys Patron (suosija, hyväntekijä) on silloin tällöin myönnetty, mutta nämä on jätetty pois siitä yksinkertaisesta syystä, että nimitys on annettu syrjäänvetäytyville presidenteille.

PRESIDENTTI
1924 majuri H E Doyne-Ditmas
1925 Mr B Norbury
1926 Lonsdalen jaarli
1927 Mr J A Jefferson
1928-32 H H Patialan maharadza
1933-46 majuri H Beaumont
1948-53 Mr G Mortimer-Smith
1953-62 Miss P B Heynes
1963-64 Mr G R Escott Cox
1964-69 Mr A A Winfield
1970-76 Mrs V C Yates
1976- Mrs P Grayson

VARAPRESIDENTTI
1964-71 Mr G R Escott Cox
1971- Mrs A M Jones MBE

Roger Hall Jones – Fieldspanieli  sivu 23

PUHEENJOHTAJA
1924-30 pastori J T Phillips
1930-48 majuri H Beaumont
1940-52 Mr S J Barnett
1952-63 Mr W Pennale
1963-69 Mr A J Everton
1969-70 Mr W Foulds
1970- Mr R Middleton

SIHTEERI
1924 -25 Mr W Humphrey & Mr R R Kelland
1925-1948 Mr R R Kelland
1948-1952 Mrs P Grayson
1952-54 Mr W W Gale
1954-63 Mr G R Escott Cox
1963-69 Mrs B M Everton
1969- Mr R Hall Jones

RAHASTONHOITAJA
1924-26 pastori J T Phillips
1926-37 Mr Gordon Owen
1937-46 Mr R R Kelland

1948-52 Mrs P Grayson
1952-54 Mr W W Gale
1954-65 Mr G R Escott Cox
1963-69 Mrs L Escott Cox

1969- Mr J R Whitley

 

KÄYTTÖKOKEET

Vasta 1899 suunniteltiin kokeet spanieleille, vaikka noutajille, pointtereille ja settereille kokeet oli laadittu 1870-luvulla.
Oli pidetty mahdottomana keksiä sopiva tapa testata spanieleita.

Fieldspanielit olivat metsämiesten suosiossa viime vuosisadalla. Tämä suosio vähentyi samalla kun huomio kiinnittyi näyttelynäkökohtiin ja pitkien ja matalien spanielien kehitykseen. Kuitenkin fieldspanielit kuten Besford Bustle ja Besford Beauty voittivat kokeita, vaikkakin kirjeessään Mrs Graysnille 1949 Mr Robinson, vuosisadan vaihteen "Alva" fieldspanieleitten omistaja, sanoikin, että fieldeillä tuohon aikaan oli joko vähän tai ei ollenkaan menestystä ja että niistä ei ollut vastusta aktiivisille springereille tai edes clumbereille. Sattumalta Mr Robinson tuki Mr Phineas Bullockin teoriaa, että Irlanninvesispanieleita olisi risteytetty fieldeihin (tämän oli maininnut Stonehenge). Siitä johtuisi "töyhtö", joka joskus esiintyy trimmaamattomassa fieldissä.

Fieldspanieliyhdistys otti tehtäväkseen kokeiden järjestämisen 1924-1930. Kokeet olivat kaikille spanieleille, mutta fieldspanieleille oli erikoispalkinto, joskus oli erikoispalkintoja myös muille roduille kuten clumbereille. On selvää, että kun hyvin tuetun pääpalkinnon useimmiten voitti englanninspringeri, fieldspanieleitten palkinto tuli pienemmäksi ja sai vähemmän tukea vuosien kuluessa.

Jotkut kokeiden voittajista olivat myös tunnettuja näyttelyvoittajia. Nobel Bang, kasv. Mr Kelland, voitti viisi sertifikaatia ja oli vakituinen osallistuja kokeissa. Se voitti fieldspanieleitten avoimen palkinnon (Open Stake) yhdistyksen kokeissa 1934 ja oli toinen vuosina 1933 ja 1936. Sen omisti kenraalimajuri hänen korkeutensa Dhiraj, Patialan maharadza, joka oli kokeiden säännöllinen tukija ja vielä paremmin tunnettu englanninspringerspanieleistaan. Hänet muistetaan hopeamaljasta, jonka hän lahjoitti fieldspanieli-yhdistykselle.

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu  24

Mr J A Jefferson oli toinen kokeiden kannattaja. Hänen Packwood-spanielinsa olivat jatkuvia voittajia. Hän lahjoitti yhdistykselle sen ylpeydenaiheen: hopeasta tehdyn kullatun sikaarilaatikon.

1930-luvun loppua kohden fieldspanieleitten palkintoa pidettiin käytännöllisesti yllä majuri H Beaumontin ponnistelujen avulla. Hänen Strouds-fieldspanielinsa pitivät rodun käyttö-puolen yleisön silmien alla. Erikoisen hyvin tunnettu oli FT GH Butter of Strouds. On totta, että Stroudsit olivat rakenteeltaan hieman erilaisia kuin näyttelyvoittajat, vaikkakin Mr Kellandin Brush of Strouds voitti sertiiikaatin 1939.
Linja on säilynyt nykyisiin sukutauluihin Bourbon of Strouds'in kautta, joka oli Ballerina of Bableigh'in emä.

Majuri Beaumont voitti fieldspanieleitten Open Staken 1928 koirallaan Nobel Brownie Lass, vuosina 1930 ja 1932 Koirallaan Ereckon of Strouds, 1936 Brush of Strouds'illa ja 1937 Brag of Strouds'illa. Majuri Beaumontilla oli myös monia muita voittajia ja hän lahjoitti hopeisen maljan yhdistykselle .

Muita kokeiden voittajia olivat Mr Jeffersonin Roy of Packwood ja Tiny of Packwood, Mr Kellandin Nobel Ballistite ja Mr Lewis Beaumontin FT CH Saxpence of Skerries, joka edusti rotua hyvin monissa kokeissa.

Monet henkilöistä, jotka mainitsin fieldien Käyttökokeiden kannattajina, ovat luultavasti parhaiten muistettu ja osastaan muiden rotujen parissa. Majuri Beaurnont, Mr Lewis Beaumont, kapt. Tredinnick, Mr Jefferson ja Patialan maharadza olivat kaikki menestyksekkäiden metsästys-englanninspringereiden omistajia. Mr Kellandilla oli englanninspringereitä ja cockereita ja H S Lloydin "of Ware" on yhdistetty rotuun ja kennelnimen saattaa löytää vanhoista sukutauluista.

Mr Mortimer Smith oli siinä mielessä poikkeus, että omistautuessaan fieldspanieleille hän luopui muista roduista. Hän käytti koiriaan menestyksellisesti yhdistyksen kokeissa ja myös Spaniel Clubin kokeissa, joissa 1926-1929 oli palkinto fieldspanieleille.

Fieldspanieliyhdistyksen viimeinen koe pidettiin 1938. Sodan jälkeen ei ollut koiria, ei mahdollisuuksia eikä varoja järjestää kokeita, mutta fieldspanieliyhdistyksen tavoitteena on järjestää kokeet, ehkä tämä tapahtuu jonakin päivänä.

Sodan jälkeen muutamat fieldspanielit ovat ottaneet osaa kokeisiin. Huomattavin on Mr J B Taylorin Rothley Bruin of Strouds. Se osallistui säännöllisesti Spaniel Clubin kokeisiin 1948-1952. Se voitti sellaiset fieldspanieliyhdistyksen palkinnot, jotka jaettiin noissa kokeissa.

1950-luvun alusta lähtien metsästys-fieldspanieleihin on ollut vähän kiinnostusta. Joitakin vuosia sitten tri Peter Ferrer kannusti minua kouluttamaan fieldspanielia. Amatöörin tavoin kokeilin CH Adrian of Elmburya. Oli suurenmoinen saavutus, että se saavutti"qualifying" (kelpoisuus) sertifikaatin. Sen nähtiin työskentelevän Euroopan Spanielikongressin vierailulla Oxfordissa 1970 ja minua taivutettiin lähettämään se ammattimaiselle kouluttajalle. Vaikka se oli nopea ja tehokas, oli se valitettavasti liian vanha koulutettavaksi riittävän varmaksi, joten minun piti luopua ajatuksesta. Sen jälkeen Mr French on kouluttanut joitakin koiriaan kohtuullisella menestyksellä. Hän koulutti myös Mrs Graysonin CH Adam of Elmburyn, joka saavutti "qualifying" sertifikaatin ja edusti rotua hämmästyttävän hyvin Clumber Spaniel clubin kokeissa. Mr French kirjoitti erittäin mielenkiintoisen artikkelin Fieldspanieliyhdistyksen vuosikirjaan 1971 aiheesta "fieldspanielin kouluttaminen". Tiedän, että hän otti Nickyn mukaansa

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 25

usein lähtiessään ampumaan tai seuraan, jossa ammuttiin. Olen varma, että hän on rodun huomattava lähettiläs. Hänet tapaa usein riistanvartijoiden yhdistyksen luokista Cruftsin näyttelyssä.

Olen tyytyväinen, että nykyisellä fieldspanielilla on metsästyskyvyt ja vaistot tallella. Kun koiralla kyvyt ja vaistot säilyvät luonnollisella tavalla, ei ole helpompaa spanielirotua opettaa metsälle.

NÄYTTELYT FIELDSPANIELILLE

Tämän kirjan kirjoittamisen aikana jaetaan joka vuosi kahdeksan sertifikaatiparia. Ne eivät ole levinneet yhtä hyvin kuin ne olivat aikaisemmin tai kuten kuten niiden tulisi olla.

GRUFTS Juhlittu näyttely, joka pidetään Olympia-hallissa Lontoossa joka helmikuu. Järjestää kennel Club. Osanotto on rajoitettu; vain koirat, jotka ovat voittaneet tiettyjä palkintoja aikaisempana vuonna voivat osallistua. Se on näyttely, jolla on puitteinaan lehdistön ja yleensä tiedotusvälineiden arvostamaa loistoa, mutta uskallan väittää, että näyttelyä eivät arvosta ne, jotka todella pitävät sen hengissä: koirien kasvattajat ja esittäjät. Se ottaa ensimmäisen sijan ollen yksi hankalimmista, epämukavimmista , kalleimmista ja kauttaaltaan likaisimmista näyttelyistä vuosittain. Se on tuskin näyttely, jossa näkisi fieldspanieleita parhaimmillaan. Luokittelu rodulle on köyhä.

MANCHESTER Suuri pohjoinen näyttely maaliskuussa, Belle Vuella Manchesterissa. Se on sisätiloissa , mutta siisti ja kaikin puolin miellyttävä näyttely. Fieldspanieleilla on varsin hyvä jako ja osanottajamäärä on usein melkoinen. Se on todella vuoden ensimmäinen Championship-näyttely nuorille koirille.

W. E. L. K. S. Thhe West of England Ladies Kennel Societyn näyttely pidetään Three Counties'in näyttelyalueella Malvernissa Näyttely, joka tukee rotua ja luokitteli sitä myös laihoina vuosina, jolloin osanotto oli heikkoa. Ensimmäinen ulkonäyttely. Fieldpanieliyhdistys on tehnyt näyttelystä kerhotapahtuman ja yhdistyksellä on oma teltta. Vuotuinen yleiskokous pidetään täällä ja nykyään on myös vuotuinen juhla. Hyvä luokittelu ja miellyttävä näyttely. Joka vuosi odotetaanhayvää osanottajamäärää , kenties vuoden paras näyttely, jossa voi nähdä fieldspanieleita joukolla.

SCOTTISH KENNEL CLUB Se täytyy nähdä, jotta sen uskoo! Ylevämieliset skotit tietävät, että Skotlannissa ei ole fieldspanieleita ja kuitenkin haluavat epätoivoisesti säilyttää sertifikaatit näyttelyssään välittämättä siitä kuinka pitkän matkan ja millä kustannuksilla englantilainen näytteillepanija joutuu matkustamaan. Minä kutsun sitä petkutus-näyttelyksi . Siellä on todella heikko luokitus. Näyttely, jota tulee välttää. Minulle on aina kerrottu, että Kennel Clubin ja SKC :n välillä on pitkäaikainen sopimus, jonka mukaan näyttelyssä tulisi olla sertifikaatit joka rodulle. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että näyttelyssä ei koskaan ollut sertilikaateja fieldeille ennen vuotta 1969.

NATIONAL - BIRMINGHAM järjestää Royal Agricultural Society (Kuninkaallinen maatalousyhdistys) , Kenilworth. Mukava, ystävällinen ja hyvin järjestetty näyttely. Hyvä luokitus, toinen näyttely, jossa luokkia ylläpidetty monia vuosia. Pidetään toukokuun puolessavälissa, joten voi olla kuuma. Hyvä näyttely vierailla 'W .E. L .K. S. in jälkeen, vetää usein puoleensa paljon osallistujia.

BLACKPOOL Pidetään kesäkuun puolessavälissä, hyvä luokittelu rodulle. Kuitenkin se on melko pohjoisessa useimmille näytteillepanijoille , varsinkin kun sillä alueella ei ole ketään fieldikasvattajaa. Yleensä vähemmän osanottajia kuin useimmissa näyttelyissä .

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 26

NATIONAL GUNDOG Tämä näyttely liikkuu ympäri maata ja sen järjestävät paikalliset metsästyskoirayhdistykset . Huomaavainen näyttely, joka järjestää ensiluokkaisen luokittelun sellaisillekin roduille kuin fieldi. Fieldspanieliyhdistyksen juhlavuonna 1973 näyttelyssä jaettiin erikoismitaleita. Hyvä näyttely olla läsnä joko näytteillepanijana tai vierailijana. Se on myös yksi maan edullisimmista näyttelyistä. Pidetään elokuussa.

BIRMINGHAM CITY Tämä näyttely on tukenut fieldspanieleita monia vuosia. Hyvä luokitus ja miellyttävä näyttely, joka pidetään Perry Parkissa Birminghamissa osana City Show'ta. Hyvin kannatettu näyttely ja miellyttävä päivä viettää ulkona syyskuussa.

Saattaa olla avuksi mainita muitakin näyttelyitä, jotka luokittelevat nykyisin fieldspanieleita.

Championship-näyttelyt. Näiden näyttelyjen huono puoli on siinä, että ne ylittävät Open Show-näyttelyt ilmoittautumismaksulla, joka nykyään on noin kaksi - kolme ja puoli puntaa per koira. Itä-Englannin Championship-näyttely on ollut hyvin avokätinen ja antanut meille luokkia ilman sertifikaateja jo monia vuosia. Se on miellyttävä maaseutunäyttely Peterboroughissa ja tutustumisen arvoinen. Windsorin Championsnip-näyttely on hiljattain lisännyt luokitteluunsa fieldit, jotka aikaisemmin olivat ainoa laiminlyöty spanielirotu . Kaunis ympäristö näyttelylle, mutta ei sertifikaateja ja alueella vähän näytteillepanijoita. Viimeisin lisäys on ollut Midland Counties'in koirayhdistyksen näyttelyssä Staffordissa lokakuussa. Se on uusi Championship-näyttely ja on toivottavaa, että sertifikaateja voitaisiin jakaa siellä. Se auttaisi täyttämään aukon talvinäyttelyissä. Richmond Show Lontoossa on yleensä antanut meille luokkia, mutta tänä vuonna ei yhtään.

Open Show -näyttelyt. Useat metsästyskoirayhdistykset ovat antaneet yhden tai useamman luokan rodulle. Kahdesti vuodessa on kolme luokkaa Mid-Westernin metsästyskoira-yhdistyksen näyttelyssä Cirencesterissä. Stoke-on-Trent järjestää meille luokkia, samoin Walesin metsästyskoirakerho , Pohjois-Walesin metsästyskoirakerho , Yorkshiren metsästys-koirakerho, Windsor ja Hampshire. On huomattavaa, että niin monet metsästyskoirayhdistykset järjestävät luokkia rodulle. Midland Counties'in koirayhdistys järjestää Fieldspanieliyhdistyksen takaamana luokkia Staffordissa joka tammikuu, nykyisin kuusi luokkaa. Hyvä näyttely, jota kannattaa tukea.

TUOMARIT Olisi hyödytöntä kertoa rodun tuomareiden historiaa. Useimmat tunnetuista spanielimiehistä ovat aikoinaan arvostelleet fieldejä, samoin useimmat tunnetuista ja usein mainituista kasvattajista ja näytteillepanijoista. Hyödyllistä saattaa olla mainita ne henkilöt, jotka Fieldspanieliyhdistys nykyään hyväksyy tuomareiksi. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että tuomarin tulee todistaa kykynsä arvostella, ja ymmärtää rotua arvostelemalla ensin Open Show -näyttelyissä ennenkuin yrittää murhata rotua sertifikaateilla, Luettelo ei ehkä koskaan ole täydellinen, mutta mitä tahansa Kennel Club ajatteleekin, tämän listan henkilöt ovat kiinnostuneita rodusta ja ovat näyttäneet kiinnostuksensa. Olisi hämmästyttävää löytää listalta joku, jolla ei olisi vankkaa tietoa rodusta.

Luettelo A, valtuutetut jakamaan sertifikaateja          x = Kennel Clubin jo hyväksymät
Mr J H J Braddon x
Mrs G Broadley x

Mr D Dobson x
Mr V,' Foulds x
Mr G W R Couzens x
Mrs P Grayson x
Mr A Hall

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 27 

Mrs 0 Hampton x
Mrs A M Jones MBB x
Mr F H Jones x
Mf' R Hall Jones x
Mr G Leatt x
Mr R Middleton
Mr L Page x
Mr W Parkinson x
Mrs I Parsons x
Dr E Rickards OBE x
Mrs D Roe x
Mrs M Roslyn- Williams
Mr J Tannant
Mrs B Tannant
Mr F Warner Hill x
Mr P Whitaker x
Mr A Winfield x
Mrs V Yates x
Mr CLancaster x

Luettelo B, Open Snow -tuomarit
Mr I B Hampton, Mrs M Middleton, Mr M C Gilliat, Mr T Horner,
Mrs K Holmes, Mrs J Wells Meacham, Mr D Cunningnam,
Mr P Cnandler, Miss T Whitley, Mrs Pearson, Mr L French,
Mrs J Line, Mrs K Jjoxford, Mr Wilson Stepnens, Mrs B Matthews,
Mrs J Carey, Mr M Smith

ESITTÄMINEN ja HUOLENPITO

Koska tämä kirja kertoo fieldspanieleista, en rohkene ottaa vapautta kirjoittaa koiranjalostuksen yleisistä periaatteista tai sairauksien hoidosta. Näistä aiheista on tarjolla monia kirjoja. Kuitenkin rodun hoidossa on seikkoja, jotka poikkeavat yleisestä käytännöstä ja tästä syystä tärkeä luku on kirjoitettu.

NÄYTTELYYN VALMISTAUTUMINEN

Usein kysytään: "Kuinka trimmaat fieldspanielin?" Usein vastaan: "Trimmaan niin vähän kuin mahdollista. " Uskon, että metsästyskoirana ja historiallisen ja jalon spanieliperheen jäsenenä fieldspanieliin tulisi puuttua trimmauksella mahdollisimman vähän näyttelyä varten. Tietty määrä trimmausta on tarpeellista, jotta rotu pysyy määritelmän mukaisena ja näyttelyesittämisen laatu säilyy muiden rotujen rinnalla, mutta trimmaus on pidettävä minimissä. Teen joitakin ehdotuksia, jotka saattavat olla avuksi.

Fieldspanielit, niinkuin muutkin rodut, kärsivät joskus korvaongelmista ja ne saattavat johtua puhdistuksen puutteesta. Korvalehti on karvoitettu sisäpuolelta suojaamaan korvakäytävää, ja käyttökoiralla ylimääräinen karva poistuu luonnollisella tavalla. Sen vuoksi on tarpeellista poistaa joitakin karvoja korvan sisäpuolelta. Joillakin roduilla tämä tehdään erittäin perusteellisesti, jotta saadaan korvat laskeutumaan päänmyötäisinä, ja

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 28

onkin totta, että liiallinen määrä karvaa saa koiran korvat työntymään ulos ja samalla korvat näyttävät kiinnittyneen ylemmäksi kuin todellisuudessa, rotumääritelmän vastaisesti. Arvostelukykyinen tuomari pystyy sanomaan onko korvien kiinnitys korkea vai ei riippumatta siitä onko korvat trimmattu. Kohtuullinen korvien trimmaus on näinollen suositeltavaa.

Käpäliin kasvaa usein ylimääräistä karvaa ja jos karva kastuu eikä pääse kuivumaan, on olemassa ihottuman vaara. Tämä pätee myös muihin ruumiinosiin, mutta mielestäni sopii erityisesti käpäliin. Kohtuullinen tassujen trimmaus on suositeltavaa, ainakin niin, ettei karva työnny ulos varpaiden välistä. Kuitenkaan fieldspanielit eivät ole tunnistettavissa karvaisista käpälistä. Huomaa, että ylenmääräinen karvoitus eritoten kinnervarren takana ei ole toivottavaa rotumääritelmässä.

On yleinen käytäntö poistaa tupsu hännänpäästä. Kappaleessa "Rotumääritelmä" olen jo kommentoinut hännän pituutta. En voi käsittää, miksi tupsu poistetaan jokaiselta spanielirodulta. Voin vain kuvitella, että kun muoti muuttui pitkistä ja matalista spanieleista, jokainen rotu yritti näyttää mahdollisimman lyhyeltä ja siitä lähtien tupsu hännässä tuli epäsuosituksi, koska se pidensi koiraa. Tupsu kasvaa useimmille fieldspanieleille ja mielestäni se näyttää viehättävältä. Rotumääritelmässä ei ole mitään, joka estäisi sitä, joten kysymys on henkilökohtaisesta valinnasta ja tuomarien valistamisesta siitä, että tämä on paras tapa lähestyä asiaa. Joka tapauksessa häntä ei koskaan saa näyttää liian kerityltä.

Fieldspanielin muusta karvapeitteestä pääasiallisin vaatimus on, että kuollutta karvaa ei saa kerääntyä turkkiin vaan se täytyy poistaa. Tämä on helposti tehty kampaamalla, erityisesti hienolla metallikammalla. Tätä ei tarvitse tehdä usein. Kuolleen karvan poistamista vaaditaan enemmän maksan-värisiltä fieldspanieleilta, joilla auringon haalistama turkki on lisäongelma.

Ei ole tarvetta keskustella kuinka fieldspanielia tulisi käsitellä koiranäyttelyssä. Käytännön kannalta onneksi fiieldspanieleita ei nosteta pöydälle vaan ne tutki-laan lattialla. Muuten fiieldspanielit esitetään aivan kuten muutkin spanielit, paitsi että minun mielestäni fieldit ovat vähemmän muodoilisia ja hauskempi esittää kuin jotkut muut rodut.

Näytteillepanijoita kehotetaan aina osallistumaan Variety-luokkiin missä tahansa näyttelyssä, pääasiassa jotta rotu tulisi tunnetuksi yleisön keskuudessa. Tämän tehtyään uudelleen ja aina uudelleen pettyy syvästi, pääasiassa koska monet tuomarit eivät tiedä mitä spanielia esitetään ja jos he tietävät, he eivät tiedä onko se hyvä vai ei. Monta kertaa käsky kuuluu: "pankaa se ...ö... spanielinne tuonne olkaa hyvä." Kerran tapasin viehättävän naistuomarin näyttelyssä Walesissa. Luullakseni esitin CH Adrian of Elmburya sen ollessa vuoden ikäinen. Nainen lähestyi minua varovasti ja ojensi vapisevan kätensä koiraa Kohti. Lopulta hän löysi rohkeutta ja taputti koiran päätä ja sanoi : "Olen iloinen, että se on ystävällinen. Viimeksi kun arvostelin sussexinspanielia, se puri minua." Minä vastasin: "Itse asiassa tämä on fieldspanieli, joten teidän ei tarvitse pelätä enää." Se oli suuri luokka, jossa oli kaikenlaisia koiria, joten olin varsin iloinen saadessani varapalkinnon. Tuollaiset tapahtumat ovat raivostuttavia sattuessaan, mutta huvittavia jälkeenpäin muisteltuina.

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu  29

YLEISIMMÄT- SAIRAUDET

Tämä aihe täytyy mainita vain ohimennen, vaikka onkin positiivista sanottavaa.

Ottaen huomioon se valtava määrä sisäsiitosta, jota rodussa on tapahtunut, on hämmästyttävää, kuinka terve ja hyvinvoipa rotu fieldit ovat. Minun tietääkseni rodussa ei ole merkkejä ongelmista, jotka vaivaavat muita rotuja. Silmät näyttävät erityisen hyviltä, ei merkkejä PRA:sta tai perinnöllisestä harmaakaihista. Kerran kuulin huhun lonkkavikaisesta fieldistä, mutta en koskaan nähnyt sitä enkä ole kuullut vastaavanlaisesta sen jälkeen. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että rodun täytyy olla yksi terveimmistä ja vapaa perinnöllisistä sairauksista.

Pienet vaivat on jo mainittu näyttelyyn valmistautumisen yhteydessä. Korvaongelmat ovat yleisiä kaikilla spanieli-roduilla ja ne tarvitsevat huomiota aika ajoin. Ihottumat ja niiden aiheuttama ärtymys ovatkin vaikeampia hoitaa. Olen vakuuttunut, että ne johtuvat joko jostain ärtymyksestä, joka aiheuttaa raapimista tai sitten se on tulos kastuneesta karvasta, joka ei ole päässyt kuivamaan. Olen sitä mieltä, että jos fieldspanieli kastuu, se useimmiten tarvitsee tehokasta kuivattamista. Tätä ei aina tarvita kuumalla ja kuivalla ilmalla.

Olen tuntenut fieldspanieleita, jotka eivät pidä siitä, että ne suljetaan sisälle. Joillakin on huomattavia kykyjä hypätä, ei ainoastaan yli aitojen, vaan myös ulos ylemmistä ikkunoista. Turvallisuuden vuoksi sinun täytyy tuntea koirasi. Tiedän myös koiria, jotka ovat vahingoittaneet hampaansa metalliin jne pyrkiessään ulos.

PALKINTOESINEET
Fieldspanieliyhdistyksen juhlavuonna 1973 yhdistyksen palkintoesineet olivat näytteillä W.E.L.K.S:issä. Melkein kaikki vanhoista palkinnoista oli lahjoitettu käyttökokeisiin, ja lukuunottamatta Spaniel Clubin kokeita vuosina 1948, 1950 ja 1952, niitä ei ole tarjottu kilpailuihin 1930 jälkeen. Jotkut palkinnoista ovat huomattavan arvokkaita ja ne on talletettu yhdistyksen pankkiin.
Lyhyt kuvaus esineistä lienee paikallaan.

THE PATIALA CUP
lahjottanut kenraalimajuri , hänen korkeutensa Patialan maharadza Dhiraj parhaalle fieldspanielille yhdistyksen kokeissa palkintona ensimmäisen kerran 1928. Suuri hopeinen pokaali, jossa kaksi painavaa valettua kädensijaa. Korkeus on 31 cm ja se seisoo 10 cm puisella jalustalla, jossa on 12 hopeista laattaa. Pokaali painaa 2,6 kg. Suurenmoinen lahja presidentiltä yhdistykselle.

TKE PACKWOOD CHALLENGE TROPHY
lahjoittanut Mr J A Jefferson parhaalle kasvattajan omistamaile fieldspanielille kokeissa palkintona ensimmäisen kerran 1928 hopeinen, kullattu savukelaatikko kaiverruksilla ja jaloilla. 20 x 11 x 14 cm. Se seisoo puisella jalustalla ja voidaan sulkea puiseen lippaaseen, jossa ovet etupuolella. Yksi kauneimmista palkinnoista, jonka mikään yhdistys voi omistaa. Savukelaatikon päällä on hopeinen, kullattu malli fieldspanielista kiinnitettynä laatikon kanteen. Laatikon sivuilla on kohokuvia metsästystapahtumista, lintuja, aseita, koiria. Sanoin ei voi kuvata tätä ihanaa, huomattavan arvokasta palkintoa, jonka vuoden 1927 presidentti lahjoitti. Täysin mahdoton korvata.

THE GUNMAKERS GHALLENGE GUP
parhaalle fieldspanielille kokeissa palkintona ensimmäisen kerran 1925 Korkea pokaali, 32 cm, hopeaa, paino 940 g. Myös jalusta, jonka ympärillä laattoja. Hyvin viehättävä pokaali, joka kauniisti koristettu ja kaiverrettu, hieman vahingoittunut kannastaan.

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 30

MAJOR H BEAUMONT's CHALLENGE CUP
lahjoittanut majuri Beaumont parhaalle fieldspanielille, joka ei öle aikaisemmin voittanut palkintoa kokeissa palkintona ensimmäisen Kerran 1926
Pienempi pokaali, 17 cm korkea, paino 260 g, hopeaa. Kaksi kädensijaa. Oli tarkoitettu ilmeisesti kannustukseksi uusille koirille kokeissa.

RED HORSE HOTEL CHALLENGE CUP.
lahjoittaneet Red Horse -hotellin omistajat, Stratford parhaalle spanielille kokeissa. palkintona ensimmäisen Kerran 1925 Samanlainen kuinnedellinen, 17 cm korkea ja painaa 260 g. Viehättävä pokaali, kaiverrettu, kaksi kädensijaa. Yhdistyksen käyttökoekomitea kokoontui Red Horse -hotellissa Stratford- on-Avon'issa ja kokeet pidettiin lähistöllä. En tiedä muuta yhteyttä, joka selittäisi pokaalin lahjoituksen.

THE SPRATTS CHALLLEGE CUP
lahjoittanut Messrs Spratts Fieldspanieliyhdistykselle palkintona ensimmäisen kerran 1936 Merkillinen hopeoitu pokaali, ohdakkeen muotoinen, joka tekee sen hyvin erikoiseksi ja koristeelliseksi. Se oli alunperin lahjoitettu kokeisiin, mutta muutettu kahdesti Messrs Sprattsin luvalla. 1951-52 se annettiin W.E.L.K.S:issä parhaalle fieldspanielille, joka oli voittanut ainakin yhden käyttökoe-sertifikaatin. 1970 ja sen jälkeen se on annettu Rotunsa Parhaalle W.E.L.K.S:issä.

THE WRIBBENHALL TROPHY
lahjoittanut Mr Mortimer Smith Birmingham National -näyttelyssä parhaalle fieldspanielille, joka on syntynyt näyttelyä edeltävänä vuonna. Vaikka palkinto on yhä luetteloitu näyttelyä varten, on se todennäköisesti kadonnut.

Muita tällä hetkellä tarjolla olevia palkintoja: W.E.L.K.S:issä

THE GRAYSON AWARD,
lahjoittanut Mrs Grayson parhaalle koiralle, jonka omistaja ei koskaan aikaisemmin ole voittanut sertifikaatia.

THE LEEONVALE TROPHY,
lahjoittanut Mrs Line parhaalle pennulle THE DAYHOUSE CUP, lahjoittanut Mrs Roberts parhaalle Novice-luokan koiralle.

THE ELMBURY CHALLENGE CUP - kahdesti vuodessa Mid-Westernin metsästyskoirayhdistyksen Open Show -näyttelyssä parhaalle fieldspanielille.

Näyttää siltä, että huomattava määrä palkintoja on kadonnut, monet sodan aikana. Yksi kadonneista on majuri Beaumontin lahjoittama savukelaatikko. 1948 se tunnettiin nimellä

MAJOR H BEAUMONT'S SILVER CIGARRETTE BOX. Kilpailu-olosuhteista ei tietoa. Muita 1948 kadonneiksi todettuja olivat

THE LIPHOOK GAME FARM CHALLENGE CUP, THE NOBEL INDUSTRIEs CHALLENGE CUP, MAJOR DOYNE DITMAS CHALLENGE CUP. Tiedän, että ainakin yksi vanhoista palkinnoista on englanninspringerspanieliyhdistyksen omistuksessa, ymmärtääkseni se on lahjoitettu suoraan Mr Kellandin muistoksi. Samalla kun on helppo valittaa joidenkin pokaalien menetystä on kuitenkin lohduksi tietää, että parhaat ovat varmassa tallessa.

Roger Hall Jones – Fieldspanieli 31

SUKUTAULUT

Tämä osa kirjaa on tarkoitettu näyttämään kaikkien nykyisten fieldspanieleitten esi-isät. Rotu on siinä mielessä ainutlaatuinen, että jalostukseen käytettyjä linjoja on erittäin vähän. Lyhyt selitys ja muutama sivu sukutauluja on kaikki mitä nykypäivän fieldin omistaja tarvitsee johtaessaan koiransa sukutaulua kymmenen - viisitoista sukupolvea taaksepäin. Tuollaisen sukutaulun kirjoittaminen yhdelle sivulle vaatisi tuhansien koirien nimet. Esimerkiksi kymmenen sukupolvea vaatisi tilaa 1024 :lle nimelle ja viisitoista sukupolvea 32 768. luulenpa, että suuren rakennuksen seinä olisi sopivin tähän tarkoitukseen.

Olettaisin, että jokaisen nykyisen fieldin suku-tauluista voidaan jäljittää urokset Gormac Teal ja Ronayne Regal, samoin nartut Columbina of Teffont ja Elmbury Morwena of Rhiwlas. Ensimmäinen annettu sukutaulu, Gormac Teal ja Ronayne Regal (pentueveljet), on avain koko tehtävään. Näiden koirien isä, Ronayne Royalist oli Columbina of Teffontin veli , ja näinollen Columbinan sukutaulu on sama kuin Royalistin. Elmbury Morwena of Rhiwlas oli yhdis-telmästä Justice of Rhiwlas - Jillian of Rhiwlas. Koska Justice on Gormac Tealin ja Ronayne Regalin isoisä, Jillian of Rhiwlas oli Justicen pentuesisar, Morwenan sukutaulun voi nähdä helposti.

Toinen sukutaulu on Llanbrynean Barneyn, joka jatkaa ensimmäistä sukutaulua. Tämä johtaa taaksepäin ainakin 60 vuotta, koiriin kuten Wardleworth Monarch tämä sukutaulu mahdollistaa ensimmäisen sukutaulun jatkuvuuden, ja näyttää CH Wribbenhall Wetbobin tärkeän sukutaulun ja englanninspringeriristeytyksen.

Seuraavat kaksi sukutaulua ovat Jean Of Llandefaller. ja Fieldwin Topknotin. Esimerkiksi Fieldwin Triggerin sukutaulu on yhdistettävä
CH Wribbenhall Wetbobin ja Fieldwin Topknotin sukutauluista. Lukija saattaa viettää tunteja tutkimalla kuinka paljon voidaan jäljittää taakse¬päin näiden sukutaulujen kautta.

Kolme viimeistä lyhennettyä sukutaulua ovat Somersbury Spinetin, Lady Emmilenen ja Seady of Stroudsin ja taas samankaltaisuus on huomattava. Olen kiitollinen Mrs Graysonille, joka kertoi minulle, että Joseph of Bawnoge (Beady of Stroudsin iso-isä) oli yhdistelmästä Benjamin of Bawnoge - sussexinspanieli Westmark Bell.

Toivon, että nämä sukutaulut, ovat kiinnostavia, erikoisesti luettuna Mrs Graysonin "Fieldspanielin sukupuu"-kaavion yhteydessä.

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 32

VÄRIEN PERIYTYMINEN

Tiedämme, että geenit määräävät perinnölliset ominaisuudet ja että yksilö perii puolet geeneistään isältä ja puolet emältä. Geenejä, jotka vaikuttavat samaan ominaisuuteen, mutta ilmenevät eri tavalla, sanotaan alleeleiksi. Jotkut geenit voivat dominoida muita geenejä, eli peittää niiden vaikutuksen. Peittyviä geenejä sanotaan resessiivisiksi. Dominoivia geenejä merkitään yleensä isolla kirjaimella ja resessiivisiä pienellä. Yksilö, jolla on jonkin ominaisuuden suhteen samanlaiset alleelit (AA tai aa), on homotsygootti. Eriperintäinen (Aa) on heterotsygootti.

Puhuttaessa värien periytymisestä fieldspanieleilla on muistettava, että rodussa on takana myös englanninspringerspanielin verta, mikä saattaa vaikuttaa periytymis-tulokseen.

Fieldspanieleilla turkin väriin vaikuttaa yhdeksän erilaista geeniä, jotka yksin tai yhdessä saattavat tuottaa erilaiset tulokset. Tässä yhteydessä on mahdollista valottaa vain yleisimpien geenien merkitystä. On muistettava, että periytyminen ei ole aina säännönmukaista, ja että vain tarpeeksi suuri pentue voi todistaa tilastojen paikkansa pitävyyden. Esim. 2-3 pentua ei todista paljoakaan, mutta 7-8 pentua saattaa toisaalta näyttää kaikki mahdolliset seuraukset.

Yksivärisyys

fieldspanieleilla musta väri dominoi ruskeaa. Merkitään mustan värin geeniä kirjaimella B ja maksanvärisyyden geeniä kirjaimella b. Oheisista risteytysesimerkeistä selviää periytymisen tulokset eri tapauksissa.

1) vanhemmat BB x BB kaksi homotsygoottia mustaa koiraa risteytetään keskenään.

jälkeläiset BB,BB,BB,BB Jälkeläiset ovat kaikki homotsygootteja mustia.

2) bb x bb Kaksi homotsygoottia maksanväristä (kaikki maksanväriset ovat homotsy gootteja) tuottaa keskenään vain maksanvärisiä pentuja.

bb,bb,bb,bb On kuitenkin mahdollista, että joku pennuista on musta tai kantaa jotain muuta väriä kuten esim. tan, mutta tämä johtuu hyvin monimutkaisista tekijöistä. On tapahtunut, että kaksi maksanväristä koiraa on tuottanut ison pentueen mustia pentuja - syyt tähän ovat hyvin monimutkaiset ja tällaiset tapahtumat ovat hyvin harvinaisia.

3) BB x bb Homotsygootti musta ja maksanvärinen. Jälkeläiset mustia heterotsygootteja.

Bb,Bb,Bb,Bb

4) BB x Bb Homotsygootti musta ja heterotsygootti musta. Jälkeläiset: kaikki mustia; puolet homotsygootteja, puolet heterotsygootteja

BB,BB,Bb,Bb

5) Bb x Bb Kaksi heterotsygoottia mustaa. Jälkeläiset: kolme mustaa (yksi homo tsygootti, kaksi heterotsygoottia),yksi maksanvärinen.

BB,Bb,Bb,bb

6) Bb x bb Heterotsygootti musta ja maksanvärinen tuottavat keskenään puolet heterotsy gootteja mustia, puolet maksanvärisiä.

Bb,Bb,bb,bb

Valkoiset merkit

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 33

Näitä kontrolloivat alleelit S ja s. Alleeli S tarkoittaa, että koiralla ei ole lainkaan valkoisia merkkejä. Alleeli S vaikuttaa'"irlantilaiseen väritykseen" so. koiralla on valkoista rinnassa ja usein myös käpälissä. Esim. jos koiralla on geenit Bb ja ss, se on musta valkoisin merkein, ja kantaa maksanvärisyyden resessiivistä tekijää.

Roan-väriset ja muut kirjavat

Roan-väriin vaikuttaa alleeli T, joka aiheuttaa roan-pilkutuksen. Esim. koira, jolla on geenit bb ja TT olisi maksanvärinen roan. Koira, jolla on geenit bb ja tt on maksanvärinen suurin puhtaanvalkoisin aluein ilman roan-pilkutusta. Englanninspringeriristeytyksen takia kirjavien tekijöiden periytyminen on tullut hyvin monimutkaiseksi ja vaatii useiden eri tyyppisten geenien vaikutuksen. Tämä on yksi vaikeimmista alueista ennustaa tuloksia.

lähteenä the Field Spaniel Society Yearbook 1979
Alun Humphreys: Coat colour in Field Spaniels

Roger Hall Jones – Fieldspanieli sivu 34

LIITTEET:

Suomentaja Anne Vanhalakan vastaus Reino Mäkitalon tiedusteluun josko suomennosta voitaisiin käyttää yhdistyksen nettisivuilla:

Hei,
Olenpa yllättynyt, että 25 vuoden takainen asia tulee uudelleen esille.

Aikoinani sain englanninkielisen Fieldspanieli -vihkosen Kimmo Favorinilta (Indigon kennel), muistelen että hän olisi saanut sen Englannista hankkiessaan sieltä uroksen "Bogart" (ensimmäinen musta fieldi Suomessa). Yleisestä kiinnostuksesta suomensin vihkon, ja tätä käännöstä jaettiin pieni määrä asiasta kiinnostuneille monistuskuluja vastaan.

Jos uskot, että teksti kestää päivänvalon (olin käännöstä tehdessäni 19-vuotias), ja että joku on siitä edelleen kiinnostunut, niin minun puolestani (ja tuskinpa Roger Hall Jonesinkaan puolesta) ei ole estettä esim. nettisivuilla julkaisuun.

Harmillista on, että alkuperäisen englanninkielisen vihkosen kuvitus oli huonoa valokopio-tasoa, joten kuvien skannaaminen ei kannattan
Terveisin
Anne Vanhalakka

Ja Reinon lähettämä kirje kirjan alkuperäiselle kirjoittajalle, tiedustellen julkaisulupaa.
Lange Delle 55
1970 Wezembeek-Oppem, Belgia

Roger Hall Jones

I got a translation from Your Book Fieldspaniel printed in 1977. The original was from Mr Kimmo Favorin who owned black fieldspaniel Shipden Bogart. My question is if this translation is allowed to put on the webside of Finnish Fieldspanielclub, founded less than one year ago. The translater had nothing against it.
Your sincerely

Reino Mäkitalo

a new fieldspaniel owner in Finland


sulje ikkuna X - palaat edelliselle sivulle